Hauhon kirkko puhutteli yksinkertaisuudellaan ja vaatimattomuudellaan. Täältä ei löytynyt mitään maalauksia keskiajalta ja se loi kirkkoon hyvinkin hartaan tunnelman. Jälleen ihailin kastemaljaa (josta otettu kuva epäonnistui, valitettavasti!), joka oli koskettavan kaunis ja vanha. Minusta on hienoa, että se on vielä tänäkin päivänä käytössä. Sukupolvi toisensa jälkeen aloittaa elämänpolkunsa saman maljan äärellä.
The church of Hauho spoke to me with its simplicity and modesty. I adored the Medieval baptismal font which was touchingly beautiful and old (unfortunately the photo failed). I found it wonderful that the baptismal font was being used to this day. Generation after generation have began their lifejourneys near the same baptismal font.
Hauhon kirkon vieressä kulkeva Vanharaitti kujineen ja taloineen oli upea! Miten ihanasti kirkko tuli esiin, kun sitä lähestyi vanhaa raittia pitkin. Kirkko sijaitsi keskiaikaisten maanteiden risteyksessä, joka osaltaan loi viehättävän tunnelman. Voin melkein nähdä myös kirkkokansan soutavan sankoin joukoin veneillään läheiseen rantaan ja nousevan mäkeä ylös kirkolle hiljaisen puheensorinan saattelemana. Siinä sitten istuskellaan ja puhellaan ennen kirkonmenoja, kuten Albert Edelfeltin kuuluisassa maalauksessa "Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä" vuodelta 1887.
The old road going next to the church was magnificent with its alleys and houses! How wonderfuly the church appeared, when you approached from the old road. The church is located in the crossroads of Medieval roads, which in part created a lovely atmosphere.
On mukavaa luoda menneisyys kuviksi. Näin pääsen elämään sitä itsekin. Näiden keskiaikaisten kivikirkkojen vahvuus on juuri tässä taianomaisessa hengessä, mikä antaa mielikuvitukselle mahdollisuuden nousta lentoon. Mistä puheen ollen Hauhollekin liittyy yksi pirutarina, jonka pappi ja kirjailija Eric Gustaf Ehrström kuuli matkaillessaan Hämeen sydänmailla vuonna 1811, ollessaan vielä opiskelijana ja laamanni F.W. Krogiuksen lasten kotiopettajana:
"Hauhon edellinen lukkari oli kummallinen mies, hän oli useat kerrat tekemisissä henkien ja peikkojen kanssa, mutta hänpä olikin sellainen mies, että osasi taikoa ne pois. - Kerran itse Vanha Erik (piru) tuli häntä tervehtimään ja näytti lukkarin kertoman mukaan täsmälleen sellaiselta kuin kirkkomme lehterille maalattu pirun kuva. - Paholainen ei muuten pidä kovinkaan paljon siitä, että hänet on pystytty maalaamaan sellaiseksi, miltä hän todella näyttää. Maalari oli parhaillaan maalaamassa pirua, kun tämä tuli kolmasti sisään läntisestä ovesta kuin isokin herra ja heitti maalarin alas telineeltä, mutta maalaripa taisikin sellaiset konstit, ettei vanhalla kehnolla ollut minkäänlaista valtaa häneen, vaan maalari jatkoi työtään, ja pirun oli pakko näyttäytyä hänelle oikeassa hahmossaan: sitten piru kipusi ylös holviin ja meni ulos muurinraosta."
(Ehrstöm Eric Gustaf, Hämeen sydänmailla, matkapäiväkirja 1811, Karisto Oy, Hämeenlinna 2007, s. 78-80)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti