The exceptionally brick exterior of the Hattula church peaking from behind the trees, was akin to the Häme Castle and the bricks were also made near the church. The church was unique, because it has also been a place of pilgrimage.
Kirkko on hyvin erityinen, sillä sitä on pidetty myös pyhiinvaelluspaikkana, kuten C.J.Gardberg kirjoittaa kirjassaan Kivestä ja puusta:
"Hyvin kiinnostava on unioni kuningatar Margareetan vuonna 1411 kirjoittama kirje. Siinä hän lupaa omissa nimissään lähettää kaksi tanskalaista apottia pyhiinvaeltajina 44:ään nimeltä mainittuun paikkaan Euroopassa ja pyhässä maassa. Yksi kohteista on Hattulan kirkko Suomessa. Valinta osoittaa, että kirkossa saattoi todellakin olla Kristuksen ristin siru. Ne levisivät Eurooppaan Konstantin Suuren äidin, Helenan, löydettyä ristin Golgatalla tehdyissä kaivauksissa. ---- Maunu Tavast matkusteli Euroopassa vuodesta 1384 lähtien ja palasi Turun tuomiokapituliin vuonna 1407 oltuaan kahdeksan vuotta kuningatar Margareetan kanssahallitsijan Erik Pommerilaisen kanslerina ja kirjurina. Saattaa olla, että hän toi Kristuksen ristin sirun mukanaan Hattulaan."
(Gardberg C.J., "Kivestä ja puusta, Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja", Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2002, s. 90)
Kirkon sisälle mennessä eteeni avautui Raamatullinen maailma kuvina, aina luomisesta Viimeiseen tuomioon asti. Minä en aio kertoa näiden kuvien sisällöstä paristakin syystä. Ensiksi en tunne niitä itse tarpeeksi hyvin ja kuvien selityksiä löytyy hyvin eri kirjoista sekä kirkkojen esitteistä. Maalaukset antoivat kuvan myös keskiaikaisesta elämästä vaatetuksen ja välineistön avulla.
While going inside, a Biblical world opened before me in images, from the Creation to the Last Judgement. At the same time the paintings told a tale of Medieval life through the clothing and equipment.
Kuvien paljoutta ei voinut kuin ihastella, niitä oli joka paikassa ja värit olivat yllättävän voimakkaita. Mieleni olisi tehnyt käydä keskelle kirkkoa lattialle makaamaan ja vain katsella kaikkia eteeni avautuvia tarinoita. Kuinka suuri vaikutus kuvilla on täytynytkään olla entisajan ihmisiin. Se oli niin toisesta maailmasta kuin heidän tavallinen arkensa. Jotenkin hämmentävää tuo kuvien runsaus, sillä se ei rauhoittanut minua, vaan lisäsi levottomuutta. Ehkä kirkon tarkoitus ei ollutkaan rauhoitella ja lohduttaa ihmisiä, niin kuin tänä päivänä, vaan pelolla pitää heidät kuuliaisina ja nöyrinä.
One could not but be wondered the number of images; they were all around and the colours were surprisingly strong. I would have wanted to just lay down in the middle of the church floor and watch all the stories that opened to me.
Kirkon tehtävänä keskiajalla oli myös opettaminen hyvään kristilliseen elämään ja siinä otettiin avuksi kuvataide. Keskiajalla kirkot olivat ainoita paikkoja, joissa tavalliset ihmiset pääsivät näkemään kuvia ja heihin oli helppo vaikuttaa. Messut eivät olleet pelkästään latinankielisiä, vaan papit pitivät myös kansankielisiä saarnoja ja näin pääsivät opettamaan lukutaidottomille ihmisille näiden kuvien merkityksiä. Kuvamaailman kohtasi usein jo asehuoneessa, jonka seinille oli maalattu moralisoivia kuvia siitä, mikä on syntiä ja mikä sallittua.
Jos primitiiviset maalaukset olivat rakentajien tekemiä, niin kalkkimaalaukset ovat todellisten ammattimaalareiden taidonnäytteitä ja ihmisille tuottikin iloa myös vain katsella kuvia niiden värikkyyden ja kauneuden takia. Nämä ammattimaalarit olivat saaneet oppinsa ulkomailla, mahdollisesti Ruotsin tai Saksan työpajoissa tai sitten he olivat tulleet Suomeen muualta. Maalauksissa on käytetty kahta tekniikkaa: al fresco, joka tehdään kostealle laastipinnalle sekä al secco, jossa maalaukset tehdään kuivuneelle laastipinnalle ja tämä jälkimmäinen onkin lähes kaikissa Suomen kalkkimaalauksissa käytetty tekniikka. Väreinä käytettiin tummaa ja vaaleaa okraa, violetti ja ruskea (caput mortuum) saatiin rautaoksideista, harmaa ja musta nokimustasta, sininen ja vihreä kuparisuoloilla, punainen lyijymönjällä tai sinoberilla ja keltainen okralla. Kalliimpaa malakiittiakin vihreän saamiseksi käytettiin Jomalan ja Lemlandin kirkoissa. Värit ovat kuitenkin aikojen saatossa haalistuneet ja osin muuttuneet, esimerkiksi poskien tai huulten punerrus on saattanut muuttua mustiksi läiskiksi kemiallisen prosessin takia.
Tämä kirkko ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Oman tunnelmansa loivat kaikki ne yksityiskohdat, joita ei ole tarvinnut muuttaa uudemmalle ajalle sopiviksi, koska kirkko hylättiin uuden kirkon valmistuttua. Täällä ei siis ollut mitään lämmitysjärjestelmää, eikä ole koskaan ollutkaan. Ovia ei oltu muuteltu lämpöä eristäviksi ja penkit eivät olleet kiinteitä, joten ne oli helppo poistaa tarvittaessa. Keskiajallahan ei mitään penkkejä edes ollut vaan kirkonmenojen ajan seisottiin. Sakariston puolella oli vielä aidot kapeat ikkuna-aukot, oli luukku lattiassa, joka johtaa viinikellariin ja osassa muurikomeroista oli vielä ovet jäljellä. Lisäksi siellä oleva lattia oli aito ja alkuperäinen tiililattia. Se oli upea! Jopa eläimen tassun jäljet oli jääneet painaumana yhteen tiileen, kun tiilet tekovaiheessaan ovat olleet ulkosalla kuivumassa.
This church surely won't leave anyone cold. Adding to the atmosphere were all the details that have never been required to change more suitable with the newer time, because the church was abandoned when the new church was completed. Even the floor of the sacristy was genuine and original brick floor. It was magnificient! Even the traces of an animal's pawns have been left in the same brick as the bricks in the stage of their work have been drying outdoors.
Huikein elämys minulle oli kuitenkin Nils Schillmarkin (1745-1804) maalaama alttaritaulu. En tiedä, oliko kyseessä trompe l'oeil -ilmiö eli silmän pettämistä illuusion keinoin, mutta minne tahansa puolelle alttaria meninkin, taulussa oleva Jeesus katsoi silti minua kohti koko ajan. Tuli outo olo...
The most wow-experience for me was the altarpiece by Nils Schillmark (1745-1804). I don't know wheather it was a trompe l'oeil -phenomenon (breaking the eye by the illusion), but whichever side of the altar I went, Jesus on the painting stared right at me the whole time. I felt strange...
Vaikka sisätilat oli uskomaton elämys, niin voi miten riemuitsinkaan kirkon ulkopuoleisista nurkista löytyneistä naamahahmoista! Sieltä ne tyynenä katselivat ja ilmekään ei värähtänyt, vaikka sitä melkein odotti. Keitä ne ovat? Miksi ne on tehty? Kirkon opas kertoi niiden olevan rakentajien omakuvia. Mutta kuka tietää. Siinä ne kuitenkin ovat tarkkailleet maailmanmenoa jo monta sataa vuotta. Ilmeenkään värähtämättä...
And oh, how I rejoiced of the characters face found on the outside corners of the church! Who were they? Why were they made? The guide of the church told that they were the self-portraits of the builders. But who knows. Nevertheless, there they have been for centuries, watching the world over.
Vielä jättiläistarinaa lopuksi, sillä näitä tarinoita eri muodoissaan on kulkenut kansan suussa ja monet niistä liittyvät jättiläisten epäonneen heidän yrittäessään tuhota kirkkoja:
"Niinpä oli eräällä Hattulan jättiläisellä mielessään moinen aikomus Pälkäneen kirkon suhteen, ja hän varustautui kotiseudullaan sopivalla kivenmurikalla tarkoituksenaan paiskata se päin kirkkoa heti kun vain ehtisi tarpeeksi lähelle. Hattulan jättiläisen suunnitelma tuli kuitenkin Pälkäneen kristittyjen tietoon, ja nämä päättivät puijata häntä lähettämällä häntä vastaan, kun hän kivenmurikka kädessä vaelsi eteenpäin maantiellä, vanhan, hyväpuheisen muorin, jolla oli kokonainen kantamus loppuunkuluneita kenkiä, jotka hän sanoi kuluttaneensa matkallaan Pälkäneeltä. Niin pitkä matka sinne oli. Tästä arveli jättiläinen matkan aivan liian vaivalloiseksi, joten hän heitti kiven pois ja kääntyi kotimatkalle. Mutta kivi jäi sen tien vierelle, joka nyt johtaa Hämeenlinnasta Tampereelle ja seisoo siellä tänäkin päivänä nähtävänä."
(Nervander Emil, "Hämeen järville ja harjuille", Vammalan kirjapaino Oy, Vammala 2001, s. 76)
