Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 73. Eckerön kirkko

Puiden keskeltä pilkisti Eckerön kirkon upea paanukatto ja kiviseinät. Kirkko ei ollut suuri, se ei mahtavuudellaan herättänyt kunnioitusta ja pelkoa, vaan pienuudellaan se korosti lämpöistä ja turvallista vastaanottoa. Kirkkoa oli helppo lähestyä.

Sisätila ei ollutkaan niin valoisa ja kutsuva kuin olin odottanut. Ehkä suuri lehteri sai sen aikaan. Se oli pienessä kirkossa aika massiivisen kokoinen ja ahdisti tilaa. Suuren lehterin keskellä oli ollut seinä, jolla oli erotettu miesten ja naisten puolet. Kirkon seinämaalaukset olivat erikoisia, jotenkin sekalaisen oloisia. Kirkon esitteestä sitten luin, että niissä oli kolmen aikakauden maalauksia päällekkäin, joten ei ihme, jos oli vaikea saada selvää niiden yksityiskohdista.

Mutta mäntypuinen kasteallas oli upea! On hyvä, että puisetkin kastealtaat on saatu säilymään tähän päivään, vaikka on vaikea kuvitella niitä keskiaikaisessa värikkäässä ulkoasussa.

Kohtasin pienoisen pettymyksen, kun kirkon ulkoasu antoi odottaa jotain upeaa, keskiaikaista ja värikästä sisätilaa, mutta eteen avautuikin aika nykyaikaistettu näkymä. Kirkon taika katosi. Se oli sääli.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 72. Hammarlandin kirkko

Sanotaan, että Hammarlandin kirkko on Suomen omaperäisempiä kirkkoja ulkoasultaan ja se piti kyllä paikkansa. Kirkon kolmiosainen rakenne kiinnitti huomion ja teki kirkosta lähes 'talomaisen'. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä.

Sisällä kirkossa ihastuin noihin köynnösten täyttämiin holvikaariin. Köynnösten kasvua jaksoi seurata, sillä oli kuin istuisi taivaallisen puutarhamajan alla vilvoittavassa rauhallisuudessa. Voin kuulla lintujen laulun, hyttysten ininän ja hennosti huokailevan tuulen. Melkein tuntui, kuin köynnökset liikkuisivat tuulen mukana. Ne levittäytyivät eteenpäin, mutta seinille ne eivät laskeutuneet. Niille kuului vain taivas.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 71. Saltvikin kirkko

Seuraavaksi Ahvenanmaalla menin katsomaan Saltvikin kirkkoa. Se seisoi paikalla, josta oli löydetty viikinkiasutusta ja siksi lähellä pidetään joka kesä viikinkimarkkinat. Harmi, että en pääse silloin paikalle. Kirkon ovi oli hieman raollaan, joten astuin rohkeasti sisään. Seiniltä löytyi mielenkiintoisia kuva-aiheiden pätkiä, mutta ne olivat hyvin katkonaisia ja niistä oli vaikea saada selvää. Sakariston ovea puolestaan reunusti upeat koristekuviot, jotka korostivat muutenkin upeaa oviaukkoa entisestään. Näki, että sakariston ovi oli tärkeä ovi.

Kirkon yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli tornin seinällä. Se oli upea ja valtava maalaus, joka oli tehty puulle 1658-1660 ja siinä kuvattiin Pyhää Yrjänää ja Prinsessaa. Maalaus oli vaikuttava! Huoneen hämärä valaistus teki sen kuvaamisen mahdottomaksi ja se oli ehkä maalauksen onni. En usko, että mikään valokuva antaisikaan maalaukselle oikeutta, sillä sen herkkyys piili juuri tuossa haavoittuvaisessa olemuksessa.

Yhtä herkkä oli kirkon ulkopuolelta, asehuoneen oven yläpuolelta löytyvä amoriini. Se oli hiekkakivestä tehty ja ilmeisesti 1600-luvulla kirkon seinään muurattu. Harvinainen näky meidän kirkoissamme. Siitä Emil Nervander kertoo pienen tarinan:

"Oven yläpuolella on muurattuna katkelma kaunista koristetta linnanportista, ehkä Kastelholman vanhasta linnasta. Tämä hiekkakivestä veistetty kuva esittää hedelmiä käsissään pitävää amoriinia, mutta paikkakunnan perimätieto väittää, että veitikka esittää poikalasta, joka joskus maailmassa on varastanut hedelmiä ja jonka kuva, rangaistuksena näpistelystä, on tullut muille varoitukseksi sijoitetuksi tähän julkiseen paikkaan."
(Nervander Emil, "Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla", WS Bookwell Oy, Porvoo 2010, s. 132)

Kaunis puinen Golgata-aiheinen alttarikaappi seisoi sivuseinällä. Pääosaa kuitenkin näytteli myöhempi Mathias Reimanin barokkityylinen alttarilaite alttarin yläpuolella ja tuon Reimanin teoksen sanotaankin kuuluvan Suomen hienoimpiin.

Ihmettelin, voiko yhdestä kirkosta löytyä noin monta taiteellisesti erilaista ja arvokasta teosta, sillä myös kirkon kasteallas eli funtti 1200-luvun puolivälistä oli todella kaunis. Sen punaisen ja harmaan kalkkikiven yhdistelmä ja goottilainen nelilehti-muoto olivat todellista huippumuotoilua ja käsityötaitoa vailla vertaa. Usein ei tule ajatelleeksi, että muotoilu on ollut tekijöille tärkeää aina. Sitä ei ole välttämättä tehty esteettistä kokemista varten tietoisesti, mutta sen kautta on varmasti saatu hengelliseen kokemiseen syvempi merkitys. Kaikki yksityiskohdat ovat tarkoin harkittuja ja kokonaisuudesta tulee suurta, kaunista ja koskettavaa. Siitä tulee elämys.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 70. Finströmin kirkko

Torni kiinnitti ensimmäisenä huomioni, kun saavuin Finströmin kirkolle. Sen muoto suorastaan vangitsi katseeni ja ruokki mielikuvitustani mitä ihmeellisimpiin tarinoihin.

Emil Nervander kertoo yhden tarinan siitä, miten tavallisesta pojasta tuli taiteilija 1800-luvun lopulla ja tarina sijoittuu juuri Finströmin pitäjään:

"Karl Emmanuel Jansson oli noin 14 vuoden iässä käynyt Godbyn ala-alkeiskoulun. Tähän aikaan Finströmissä oleskeli työasioissa Tukholmasta kotoisin oleva maalarinkisälli nimeltään Kellgren, joka nuoruudessaan oli lyhyehkön ajan opiskellut vapaiden taiteiden akatemiassa. Opiskeluajastaan hän oli ottanut mukaansa halun, muttei lahjoja korkeampaan maalaustaiteeseen. Hänen kauttaan heräsi nuoressa ahvenanmaalaisessa pojassa halu piirtää, ja ehkä hänessä jo silloin jokin ajatus tämänsuuntaisesta tulevaisuudesta antoi aistia heikot, epävarmat siivenlyöntinsä. Silloin kuuli tohtori von Knorring puhuttavan hänen piirustuksistaan ja antoi käskeä häntä tuomaan ne pappilaan, mistä eräänä kauniina päivänä joitakin arkkeja Janssonin täyteen piirtämiä vapaita aiheita lähetettiin Fredrik Gygnaeukselle Helsinkiin.
     Vastauksena tähän saapui Gygnaeukselta viesti, että Janssonin on heti lähdettävä Turkuun, missä hän tulisi saamaan Ekmanin ilmaista opetusta ja taideyhdistykseltä varoja 10 ruplaa kuussa elatukseen. Nyt siis oli päätetty, että Janssonista tulisi taiteilija. Mitä tämä sana tarkoitti, sitä ei nuori poika varmaan tiennyt. Paaston aikaan Jansson matkusti Turkuun huonossa säässä, vilustui pahasti tiellä sinne ja saapui sairaana Ekmanin luo. Tällä ei ollut mitään aavistusta taideyhdistyksen suunnitelmista pojan suhteen, ja tuntemattomana kuin eksyksiin joutunut lapsi seisoi tämä nyt taiteilijanuran portilla ja lämminsydämisenä tunnetun mestarin edessä. Ekman lupasi ystävällisesti pitää huolen pojasta kunnes saataisiin tietää taideyhdistyksen todellisesta tarkoituksesta. Viimein saapui kirje Helsingistä, ja Jansson oli Ekmanin oppilas."
(Nervander Emil, "Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla", WS Bookwell Oy, Porvoo 2010, s. 127)

Sisälle mennessä näky yllätti, sillä kirkko oli todella kaunis, melkein henkeäsalpaavan kaunis. Erilaisia kuva-aiheita oli runsaasti ja oli mielenkiintoista löytää erityylisiä maalauksia, jotka olivat selvästi useamman eri tekijän tekemiä ja osa myös uudemmalta ajalta. Eroja oli kiva etsiä: hauskoja primitiivisiä kuvia, taidokkaita seinämaalauksia ja mielenkiintoisia koristenauha-aiheita. Varmasti kaikille löytyy suosikkinsa. Minua viehättivät erityisesti erinäiset lintukuvat, joita kirkosta löytyi useita. Ei aavistustakaan, mitä lintuja ne olivat, mutta mielenkiintoisia olemukseltaan, kuten kattoholvissa oleva lintu, jonka suusta alkoi oikea köynnöstulva.

Yhdestä holvikaaresta löysin jälleen naamaveistoksen. Sieltä se katosta tuijotti ihmeissään alas, miten minä tänne olen joutunut...

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 69. Getan kirkko

Aamun valjetessa porhalsin heti Getan kirkkoa katsomaan. Odotellessani kirkkoon pääsyä tuijottelin kirkon seinämuuria lumoutuneena, koska sen värisävyt olivat niin mahtavat. Seinä oli kuin maalaus. Ja seinän vierellä kasvavat punaiset ruusut vielä viimeistelivät näyn. Täydellistä!

Kun opas lopulta saapui myöhässä paikalle, edessä oli uusi onglema. Kirkon pääovi ei suostunut avautumaan. Hetken jo luulin, että en pääse kirkkoon sisälle lainkaan, mutta opas päästi minut eri ovesta ja jatkoi pääoven avaamisyrityksiä. Kaunis tynnyriholvaus katossa toi tilaan viihtyisyyttä, mutta kun valoja ei ollut sytytetty ja kirkossa oli aika hämärää, niin en päässyt nauttimaan tunnelmasta kunnolla. Opas tuli sanomaan, että nyt ei onnistu kirkon ovien avaus, joten hän joutui sulkemaan kirkon uudestaan. Olipa minulla tuuria, että sain edes hetken nauttia kirkosta.

Yllätyksekseni huomasin, että kirkon vierestä lähti opastettu keskiaikainen polku, jonka pituus oli 3 km. Sitä oli pakko päästä hetken matkaa edes kulkemaan, vaikka varusteeni eivät olleet kävelyä varten. Olin ihan fiiliksissä, kun sain kävellä polkua jota pitkin kirkkoonkin oli ehkä kävelty keskiajalla. Ihana polku metsän keskellä kulki kallioiden päällä sekä jäkälien ja sammalien keskellä. Aivan mahtavaa! Harmitti suunnattomasti, kun ei ollut aikaa kävellä koko polkua, vaan jouduin palaamaan puolesta välistä takaisin. Hento tuulenhenkäys puhalsi puiden välistä ja ilma oli sopivan viileä pieneen kävelyyn. Sateella kalliot olisivat olleet liukkaat, mutta nyt ne kuivina ja sileinä suorastaan houkuttelivat rauhaisaan kävelyhetkeen ja mieleni olisi tehnyt hyppelehtiä pitkin poikin kallioita niin kuin lapsena, mutta ikä ei enää suosi hyppelyä...  Tämä kävely kuitenkin pelasti muuten ankeahkon kirkkovierailun.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 68. Sundin kirkko

Sundin kirkko on myös näitä vanhimpia kirkkojamme eli 1300-luvun alusta. Se seisoi jykevänä mäen päällä ja pelottomuudessaan oli upean näköinen, kuin satujen pieni linna. Ahvenanmaan kirkoilla oli yksi erityinen piirre yhteistä eli länsitorni, joka teki niistä linnamaisen näköisiä. Tornia oli käytetty ehkä varastona tai se oli rakennettu puolustusta varten, joka tapauksessa se oli ollut loistava maamerkki merenkävijöille.

Kun kirkkoon astui sisälle, kirkon upea siniharmaa väritys kutsui lämpimästi kulkijan tervetulleeksi. Todella kauniit kolmihaaraiset kynttilänjalat pitkin seiniä ja pilareita loivat jännän tunnelman. Olisipa ihana nähdä tuo kirkko sisältä silloin kun niissä kaikissa palaa kynttilät. Se olisi varmasti lumoavaa.

Harmaat kalkkikiviset pilarit olivat erikoisuus tuossa kirkossa ja niihin maalatut kuvioinnit todella herkkiä. Olisin voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan noita rauhoittavia pilareita kuvioineen ja kynttilänjalkoineen. Tuollaisen tunnelman haluaisin kotiinkin. Kirkossa oli myös upeita seinämaalauksia, joista yksi kuva oli tehty hauskasti hieman vinoon tilanpuutteen vuoksi. Ei haitannut, sillä eihän se kuvan sanomaa miksikään muuttanut.

Ihastuin myös "kukkiin", jotka oli maalattu kirkon kattoholveihin. Osasta niistä lähti keskeltä kattokruunu. Olivat taatusti erilaisia, mitä olin tuohon mennessä nähnyt. Lehterin kaiteelta löysin myös Markuksen. Kuutti Lavosen Markus teki Tyrväällä Pyhän Olavin kirkossa minuun niin suuren vaikutuksen, että aina silloin tällöin yritän katsella muitakin Markuksen kuvia ja tunnustella, löytyykö niistä sama tunnelma mitä Lavosen maalauksesta.

Alttarikaappikin oli värisävyihin sopiva ja upea kokonaisuus. Siinä oli yhdistetty keskiaikainen alttarikaappi aiheenaan Maria ja lapsi sekä yläosassa 1660-luvulla tehty barokkikoristus, jossa maalaus Ehtoollisen asetus. Aika hienovaraisesti minusta tuo yhdistäminen oli tehty ja pääasia oli, että keskiaikaista alttarikaappia ei oltu hävitetty, vaan nimenomaan hyödynnetty uuden kanssa. Loistavaa kierrätysajattelua jo tuohon aikaan!

Kirkossa oli vielä yksi erittäin vaikuttava veistos, nimittäin krusifiksi, jolla oli korkeutta yli viisi metriä. Huomiota herättävän herkkä ja kaunis. Kaikki nämä yksityiskohdat loivat kirkkotilasta rauhoittavan ja turvallisen paikan. Sen suojissa voi istuskella rauhassa mietiskelemässä eikä huomaakaan ajan kulua. Ehdottomasti yksi suosikkikirkoistani!