maanantai 23. huhtikuuta 2018

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 39. Urjalan sakaristo

Urjalan sakariston löytyminen vaati jälleen pientä etsivätyötä, sillä nykyisestä keskustasta piti mennä ensin pois ja etsiä vanha kirkkomaa. Oikean suunnan löytyessä ei voinut ajaa sakariston ohi, sillä se oli aivan tien vieressä.



Sakariston viereen oli kivireunoin merkitty vanhan puukirkon pohjakaava, joten oli helppo kuvitella kirkon olemassaolo. Siinä tuo sakaristo seisoi, keskellä pientä kirkkomaata yksin, mutta hyvinvoivan näköisenä. Tännekään ei päässyt sisälle ja se minua hieman harmitti, koska olin lukenut, että sisällä olevat maalaukset eivät ole koskaan olleet peitettyinä. Siinäpä hyvä syy palata joskus uudestaan.





perjantai 20. huhtikuuta 2018

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 38. Sääksmäen kirkko

Sääksmäen kirkon pihapiiriin astuessani huomasin ylhäällä kirkon päädyssä koristekomeroissa punaisia maalauksia. Aivan kuin siinä olisi cowboy ratsunsa selässä! Mitä ihmettä?






Sisällä kattoon maalatut suuret enkelit olivat haaleita väreiltään ja jotenkin 'keveitä' keskiaikaiseen makuun. Oppaalta sain kuulla, että tämä kirkko oli palanut pahasti vuonna 1929 ja sen jälkeen maalattiin uudestaan kattomaalaukset keskiaikahenkeen. Ne poikkesivatkin muista tähän asti näkemistäni kirkoista kevyellä, jopa hennolla otteella tehtyinä. Hienoja olivat joka tapauksessa. Sääli, että alkuperäistä keskiaikaista oli säilynyt lähinnä vain ikkunanpieleen maalattua kuvaa alttarin vieressä ja myös puuveistokset.







maanantai 9. huhtikuuta 2018

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 37. Inkoon kirkko

Kun saavuin Inkoon kirkolle, ensiksi ällistytti kirkon koko. Se oli mahtavankokoinen ja jotenkin sitä kokoa vielä mahtavoitti seikka, että tulosuunnasta olevalla pitkällä kirkonsivulla ei ollut ollenkaan mitään ulkonevia osia. Oli vain ovi keskellä linnamaisen suurta kirkonseinää ja siinä jos missä tunsi itsensä todella pieneksi astuessaan sisälle tuosta ovesta.




Ensimmäisenä silmien eteen avautui "kuolemantanssi", seinämaalaus ovea vastapäisellä seinällä. Se oli vaikuttavan näköinen kokonaisuus ja kirkon esitteestä selvisi, että "siinä nähdään kuolema ruskeanpunaisen hahmon muodossa johtamassa eri ammatti- ja yhteiskuntaluokista olevia ihmisiä lopullista päämäärää kohti". Se on moraliteetti, joka kehottaa ajattelemaan tuonpuoleista ja se oli suosittu aihe myöhäiskeskiajalla, vaikka tämä kirkko onkin ainoa paikka Suomessa, missä aihe on kuvattuna. Se kannatti ehdottomasti nähdä omin silmin.





Ainoa harmittava seikka oli se, että maalaus ei ollut enää yhtenäinen, kun tälle pohjoisseinälle oli myöhemmin puhkaistu ikkuna. Pohjoisseinällä ei kaikissa kirkoissa keskiajalla ollut ikkunaa lainkaan, sillä uskottiin että paha tulee juuri pohjoisesta. Tuo maalaus oli kuitenkin niin vahva tunnelmaltaan, katkaistunakin, että se varasti kaiken huomioni. Jälkeenpäin en muistanut yhtään, mitä muita maalauksia kirkossa oli. Hämmentävää!