lauantai 11. maaliskuuta 2017

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 8. Pernajan kirkko



Pernajan kirkossa sisääntulo ei sykähdytä, mutta peremmälle mentäessä kirkko alkoi elämään ja aistin saman hengen kuin mitä Porvoossa ja Sipoossa koin. Kun pääsen alttarille asti, katseeni vangitsi pöytä alttarin oikealla puolella. Kerrankin nähtävillä oli myös kirjoja, vaikka ei aivan keskiajalta asti. Yleensä kirjat ovat kaapeissa katseilta ja kosketuksilta suojassa, siirretty arkistoihin tai hävinneet vuosien saatossa. Täällä pöydällä oli kuitenkin mm. mahtava ja hyväkuntoinen Kaarle XII:n Matkaraamattu, ehjänä, kuin valmiina lähtemään uusiin seikkailuihin. Kirjoihin ei saanut koskea, mutta opas laittoi valkoiset hanskat käteensä ja suostui aukaisemaan tämän Raamatun minulle ja pääsin näkemään sitä myös hieman sisäpuolelta. Mitä kaikkia seikkailuja se onkaan mahtanut nähdä matkustaessaan laivan mukana meren myrskyissä?

The entry to the church in Pernaja didn't impressed but as I walked further in, the church  came to live. As I reached the altar, a table on the right side of the altar captured my eyes. For once there were books to be seen allthough not quite from the Medieval times.


Luulin, että tämä erikoisuus riittäisi minulle nähtäväksi tässä kirkossa. Mutta ei, sehän olikin vasta alkua. Kirkko oli täynnä kaikkea mielenkiintoista esineistöä ja niiden tarinat hyvän oppaan kertomana oli mukava kuulla. Huomioni kiinnitti upea kastemalja, joka on vanhempi kuin kirkko itse. Sen pohjalla olevia kiviä lämmitettiin nuotiolla, jotta kastevedestä saatiin lämmintä. Sanotaan jopa, että itse Agricolakin olisi kastettu tässä samassa maljassa! Juuri näissä tarinoissa historia kytkeytyy hienovaraisesti nykypäivään ja meillä on mahdollisuus olla osa tätä tarinaa ja kokea samaa.


Maalaukset koostuivat täälläkin köynnöksistä ja erilaisista primitiivisistä kuvista. Mielenkiintoista on se kohtalo, minkä suurin osa keskiaikaisista kuvistamme on kirkoissa kohdannut. 1700-luvulla kirkot kalkittiin valkoisiksi ja myös nämä keskiaikaiset maalaukset peitettiin valkoisella. Kun Pernajan maalaukset paljastettiin vuonna 1899, ihmiset eivät olleet varautuneet siihen maailmaan, mikä valkoisen alta paljastui: soittajia, taistelevia miehiä, kukkia, lintuja ja puita. He kauhistuivat ja pitivät maalauksia mauttomina ja arvottomina, joten maalaukset peitettiin uudelleen. Vasta vuonna 1938 ne uskallettiin paljastaa uudelleen ja nyt nämä kaikki "kauheudet" ovat meidän ihailtavina. Ei aina osaa ajatella, miten eri tavalla me ajattelemme asioista eri aikoina...


The paintings here are formed by vine ornament and different kinds of primitive images. What is interesting is the fate, which has come upon most of our images from Middle ages. In the 18th century our churches were whitewashed, and thus the paintings were also covered with white. When the paintings of Pernaja were revealed in the year 1899, people weren't prepared for the world that appeared from the white: a troubadour, men fighting, flowers, birds and trees. They were amazed and thought the paintings as tastless and worthless, and so the paintings were covered again. Not until 1938 were they dared to be revealed again, and now all these "horrors" are for everyone to admire. I can't always comprehend how differently we think about things in different times.

Innostukseni vain lisääntyi, kun huomasin erään kasvonaamion kirkon esitteessä. Mikä se on ja missä se on? Innostukseni valtaamana kyselin siitä oppaalta ja hän päästi minut käymään sakaristossa, jonka yhdestä nurkasta löytyi "piru". Se oli ihana! Mieleni teki koskettaa sitä, mutta en uskaltanut, sillä ties vaikka se olisi puraissut minua kiukuspäissään. Niin pirullisen näköinen se oli. Opas kertoi minulle tämän pirun tarinan:

"Piru ei halunnut, että tämä kirkko rakennetaan, vaan öisin kävi hajottamassa sen, mitä päivällä oli saatu aikaan. Väki kyllästyi pirun temppuihin ja teki pirulle ansan laittamalla kirkonmuurin viereen korttipakan ja viinapullon. Seuraavana yönä kun piru istuutui nauttimaan näistä syntisistä houkutuksista täysin siemauksin, hänet otettiin kiinni ja muurattiin kirkon seinään. Ja siellä se nyt istuu varmassa tallessa."


Astuessani ulos kirkosta, oloni oli epätodellinen. En olisi matkani alussa uskonut, mitä kaikkea saisin kuulla ja kokea. Illalla siskoni vei minut Langinkosken rannalle, jotta sain rauhassa kirjoittaa päiväkirjaani auringon lämmittäessä poskiani. Juuri kun olin kirjoittamassa pirun tarinaa ylös, taivas muuttui aivan tummanharmaaksi ja takana olevasta metsästä alkoi puhaltamaan mieletön tuuli! Olin niin syventynyt tähän pirun tarinaan, että pelkäsin näkeväni pirun tulevan metsästä. Vilkuilin olkani yli monta kertaa, vaikka sisimmässäni tiesin, että se oli vain tulossa oleva sadekuuro. Jostain syystä en jatkanut enää kirjoittamista vaan oli aika lähteä eteenpäin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti