Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 10. Hauhon kirkko

Hauhon kirkko puhutteli yksinkertaisuudellaan ja vaatimattomuudellaan. Täältä ei löytynyt mitään maalauksia keskiajalta ja se loi kirkkoon hyvinkin hartaan tunnelman. Jälleen ihailin kastemaljaa (josta otettu kuva epäonnistui, valitettavasti!), joka oli koskettavan kaunis ja vanha. Minusta on hienoa, että se on vielä tänäkin päivänä käytössä. Sukupolvi toisensa jälkeen aloittaa elämänpolkunsa saman maljan äärellä.

The church of Hauho spoke to me with its simplicity and modesty. I adored the Medieval baptismal font which was touchingly beautiful and old (unfortunately the photo failed). I found it wonderful that the baptismal font was being used to this day. Generation after generation have began their lifejourneys near the same baptismal font.

Hauhon kirkon vieressä kulkeva Vanharaitti kujineen ja taloineen oli upea! Miten ihanasti kirkko tuli esiin, kun sitä lähestyi vanhaa raittia pitkin. Kirkko sijaitsi keskiaikaisten maanteiden risteyksessä, joka osaltaan loi viehättävän tunnelman. Voin melkein nähdä myös kirkkokansan soutavan sankoin joukoin veneillään läheiseen rantaan ja nousevan mäkeä ylös kirkolle hiljaisen puheensorinan saattelemana. Siinä sitten istuskellaan ja puhellaan ennen kirkonmenoja, kuten Albert Edelfeltin kuuluisassa maalauksessa "Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä" vuodelta 1887.

The old road going next to the church was magnificent with its alleys and houses! How wonderfuly the church appeared, when you approached from the old road. The church is located in the crossroads of Medieval roads, which in part created a lovely atmosphere.

On mukavaa luoda menneisyys kuviksi. Näin pääsen elämään sitä itsekin. Näiden keskiaikaisten kivikirkkojen vahvuus on juuri tässä taianomaisessa hengessä, mikä antaa mielikuvitukselle mahdollisuuden nousta lentoon. Mistä puheen ollen Hauhollekin liittyy yksi pirutarina, jonka pappi ja kirjailija Eric Gustaf Ehrström kuuli matkaillessaan Hämeen sydänmailla vuonna 1811, ollessaan vielä opiskelijana ja laamanni F.W. Krogiuksen lasten kotiopettajana:

"Hauhon edellinen lukkari oli kummallinen mies, hän oli useat kerrat tekemisissä henkien ja peikkojen kanssa, mutta hänpä olikin sellainen mies, että osasi taikoa ne pois. - Kerran itse Vanha Erik (piru) tuli häntä tervehtimään ja näytti lukkarin kertoman mukaan täsmälleen sellaiselta kuin kirkkomme lehterille maalattu pirun kuva. - Paholainen ei muuten pidä kovinkaan paljon siitä, että hänet on pystytty maalaamaan sellaiseksi, miltä hän todella näyttää. Maalari oli parhaillaan maalaamassa pirua, kun tämä tuli kolmasti sisään läntisestä ovesta kuin isokin herra ja heitti maalarin alas telineeltä, mutta maalaripa taisikin sellaiset konstit, ettei vanhalla kehnolla ollut minkäänlaista valtaa häneen, vaan maalari jatkoi työtään, ja pirun oli pakko näyttäytyä hänelle oikeassa hahmossaan: sitten piru kipusi ylös holviin ja meni ulos muurinraosta."
(Ehrstöm Eric Gustaf, Hämeen sydänmailla, matkapäiväkirja 1811, Karisto Oy, Hämeenlinna 2007, s. 78-80)

Runokirjani Hiljaisuuden polulla

Minun ensimmäinen runokirjani Hiljaisuuden polulla (www.mediapinta.fi) on juuri julkaistu. Oli tärkeää saada kansien väliin ne mietteet ja ajatukset, mitä omilla mietiskelykävelyilläni näin ja koin. Itselleni oli tärkeää löytää tapa, jolla minä voisin hiljentyä sekä rauhoittua ja joka ei tulisi viemään liian kauan aikaa päivästä ja joka olisi sellainen, että jaksaisin tehdä sitä joka päivä. Niinpä valitsin mielikohteeni eli kalliot Näsijärven rannasta, jossa muutenkin tykkään käydä istuskelemassa. Se ei ollut liian kaukana, jotta sen jaksaisi suorittaa joka päivä kelistä riippumatta ja aikaa ei tulisi menemään kuin noin tunti päivässä.

Halusin mennä aina samaan paikkaan, jotta ympäristö sinne kävellessä ei häiritsisi ajatuksiani. Menomatkalla ajatukset lensivät yleensä omissa asioissa, mutta kalliolle päästyäni aloin pikkuhiljaa oppia rentoutumaan ja nauttimaan kaikesta siitä, mitä eteeni avautui ja myös kuulostelemaan itseäni, kuka olen ja mitä tunnen. Otin joka päivä valokuvan samasta kohteesta ja kirjoitin ylös kokemani. Paluumatka kului yleensä hiljaisuuden vallitessa, onnellisessa olotilassa. Kaikki asiat saivat uuden perspektiivin ja päivä positiivisemman alun. Opin, että ei tarvitse lähteä kauas kun oikeasti tarvitsen vain aikaa itselleni luonnossa.

Julkaisun kunniaksi kävelin katsastamaan millaiset tunnelmat Näsijärven rannalla oli tänään. Keli oli mitä mahtavin ja rohkeimmat uskaltautuivat vielä jäille. Minulle riitti oman maisemani katsominen.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 9. Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko

Pyhtään Pyhän Henrikin kirkko oli restauroinnin alla, kun kävin siellä ensimmäisen kerran. Seuraavana kesänä siellä jo juhlittiin kun kirkko täytti 550 vuotta ja oli upeassa kunnossa. Valkoiseksi kalkkirapattu kirkko oli kaunis rakennus jo ulkoapäinkin. Oli kiva nähdä, miltä monet näistä kirkoista ovat näyttäneet keskiajalla, kun valkoinen ulkokuori on ollut tavallista. Kauniin maiseman keskeltä avautuikin silmieni eteen suuren kokoinen ja kauniin valkoinen kirkko. Ikkunapielet punaista hohkaen se kutsui sisälle. Samalla paanukaton koristuksena olevat puiset veistetyt hahmot tarkkailivat tulijaa uteliaana.

Pyhtää St. Henry's church was under restoration when I visited there first time. But the following summer there was already a big feast when the church celebrated its 550 years.  The church was in great condition. From the middle of the beautiful landscape the large and well whitewashed church opened in front of my eyes. The window jambs were glistering red and the church asked me in.

Vaaleudesta, valosta astuin kirkkoon sisälle ja olo oli tutunoloinen tiilipilareineen ja kattomaalauksineen. Samaa tyyliähän näin jo aikaisemmin Porvoossa, Sipoossa ja Pernajalla. Mahtavaa! Vihkiristejäkin löytyi kaikki 12 kappaletta ja todella koristeltuina.

In this church there were 12 consecrated crosses which is just the right amount of them and they were really decorated. 

Seinille maalatut kuvat olivat omanlaisiaan ja erityisesti Jeesus-lasta kantavan Kristoforoksen kuva sakariston oven vieressä oli huikea, noin 6 metriä korkea! Se oli suunnaton, vaikuttava jättiläinen.

The mural paintings were very unique and especially the image of Kristoforos carrying the baby-Jesus. That was huge, about 6 metres high! It was enormous, effective giant!

Kuka on Kristoforos? Kuva-aiheessa Pyhä Kristoforos kantaa Kristus-lasta yli virran, jossa uiskentelee kaloja. Keskiajalla uskottiin, että nähtyään Kristoforoksen ihminen ei voinut sinä päivänä kohdata äkkikuolemaa. Juuri siksi kaikista pyhimysten kuvista matkustavaisten suojeluspyhimys Pyhä Kristoforos oli erityisen suosittu aihe ja se maalattiinkin usein sellaiseen paikkaan, mistä kirkossa kävijä sen ensimmäisenä havaitsee ja niin suurikokoisena, ettei sitä voinut olla näkemättä. Perniön kirkossa (josta tulen kertomaan myöhemmin) olevassa Kristoforoksen kuvassa on latinankielinen nauha, joka kertoo: "Pyhä Kristoforos, avuja on sinulla niin suuria, että ne jotka sinut aamulla näkevät, he yön tullessa hymyilevät."

Hämmästyttävää kyllä, tämän pyhimyksen tarina sai jatkua myös luterilaisella ajalla, sillä useiden vanhimpien saarnastuolien jalkoina on Pyhää Kristoforosta esittävä veistos. Saarnastuolihan edustaa Sanan sakramenttia ja sana oli Kristus. Ja Kristoforoshan on nimensä mukaisesti Kristuksen kantaja. Jotkut veistoksista olivat hyvin yksinkertaisia, kuten Hattulan kirkossa. Tai sitten, jos ei ollut rahaa tai ei raaskittu ostaa uutta veistosta, niin vanha keskiaikainen veistos sijoitettiin saarnastuolin jalaksi.

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 8. Pernajan kirkko

Pernajan kirkossa sisääntulo ei sykähdytä, mutta peremmälle mentäessä kirkko alkoi elämään ja aistin saman hengen kuin mitä Porvoossa ja Sipoossa koin. Kun pääsen alttarille asti, katseeni vangitsi pöytä alttarin oikealla puolella. Kerrankin nähtävillä oli myös kirjoja, vaikka ei aivan keskiajalta asti. Yleensä kirjat ovat kaapeissa katseilta ja kosketuksilta suojassa, siirretty arkistoihin tai hävinneet vuosien saatossa. Täällä pöydällä oli kuitenkin mm. mahtava ja hyväkuntoinen Kaarle XII:n Matkaraamattu, ehjänä, kuin valmiina lähtemään uusiin seikkailuihin. Kirjoihin ei saanut koskea, mutta opas laittoi valkoiset hanskat käteensä ja suostui aukaisemaan tämän Raamatun minulle ja pääsin näkemään sitä myös hieman sisäpuolelta. Mitä kaikkia seikkailuja se onkaan mahtanut nähdä matkustaessaan laivan mukana meren myrskyissä?

The entry to the church in Pernaja didn't impressed but as I walked further in, the church  came to live. As I reached the altar, a table on the right side of the altar captured my eyes. For once there were books to be seen allthough not quite from the Medieval times.

Luulin, että tämä erikoisuus riittäisi minulle nähtäväksi tässä kirkossa. Mutta ei, sehän olikin vasta alkua. Kirkko oli täynnä kaikkea mielenkiintoista esineistöä ja niiden tarinat hyvän oppaan kertomana oli mukava kuulla. Huomioni kiinnitti upea kastemalja, joka on vanhempi kuin kirkko itse. Sen pohjalla olevia kiviä lämmitettiin nuotiolla, jotta kastevedestä saatiin lämmintä. Sanotaan jopa, että itse Agricolakin olisi kastettu tässä samassa maljassa! Juuri näissä tarinoissa historia kytkeytyy hienovaraisesti nykypäivään ja meillä on mahdollisuus olla osa tätä tarinaa ja kokea samaa.

Maalaukset koostuivat täälläkin köynnöksistä ja erilaisista primitiivisistä kuvista. Mielenkiintoista on se kohtalo, minkä suurin osa keskiaikaisista kuvistamme on kirkoissa kohdannut. 1700-luvulla kirkot kalkittiin valkoisiksi ja myös nämä keskiaikaiset maalaukset peitettiin valkoisella. Kun Pernajan maalaukset paljastettiin vuonna 1899, ihmiset eivät olleet varautuneet siihen maailmaan, mikä valkoisen alta paljastui: soittajia, taistelevia miehiä, kukkia, lintuja ja puita. He kauhistuivat ja pitivät maalauksia mauttomina ja arvottomina, joten maalaukset peitettiin uudelleen. Vasta vuonna 1938 ne uskallettiin paljastaa uudelleen ja nyt nämä kaikki "kauheudet" ovat meidän ihailtavina. Ei aina osaa ajatella, miten eri tavalla me ajattelemme asioista eri aikoina...

The paintings here are formed by vine ornament and different kinds of primitive images. What is interesting is the fate, which has come upon most of our images from Middle ages. In the 18th century our churches were whitewashed, and thus the paintings were also covered with white. When the paintings of Pernaja were revealed in the year 1899, people weren't prepared for the world that appeared from the white: a troubadour, men fighting, flowers, birds and trees. They were amazed and thought the paintings as tastless and worthless, and so the paintings were covered again. Not until 1938 were they dared to be revealed again, and now all these "horrors" are for everyone to admire. I can't always comprehend how differently we think about things in different times.

Innostukseni vain lisääntyi, kun huomasin erään kasvonaamion kirkon esitteessä. Mikä se on ja missä se on? Innostukseni valtaamana kyselin siitä oppaalta ja hän päästi minut käymään sakaristossa, jonka yhdestä nurkasta löytyi "piru". Se oli ihana! Mieleni teki koskettaa sitä, mutta en uskaltanut, sillä ties vaikka se olisi puraissut minua kiukuspäissään. Niin pirullisen näköinen se oli. Opas kertoi minulle tämän pirun tarinan:

"Piru ei halunnut, että tämä kirkko rakennetaan, vaan öisin kävi hajottamassa sen, mitä päivällä oli saatu aikaan. Väki kyllästyi pirun temppuihin ja teki pirulle ansan laittamalla kirkonmuurin viereen korttipakan ja viinapullon. Seuraavana yönä kun piru istuutui nauttimaan näistä syntisistä houkutuksista täysin siemauksin, hänet otettiin kiinni ja muurattiin kirkon seinään. Ja siellä se nyt istuu varmassa tallessa."

Astuessani ulos kirkosta, oloni oli epätodellinen. En olisi matkani alussa uskonut, mitä kaikkea saisin kuulla ja kokea. Illalla siskoni vei minut Langinkosken rannalle, jotta sain rauhassa kirjoittaa päiväkirjaani auringon lämmittäessä poskiani. Juuri kun olin kirjoittamassa pirun tarinaa ylös, taivas muuttui aivan tummanharmaaksi ja takana olevasta metsästä alkoi puhaltamaan mieletön tuuli! Olin niin syventynyt tähän pirun tarinaan, että pelkäsin näkeväni pirun tulevan metsästä. Vilkuilin olkani yli monta kertaa, vaikka sisimmässäni tiesin, että se oli vain tulossa oleva sadekuuro. Jostain syystä en jatkanut enää kirjoittamista vaan oli aika lähteä eteenpäin...

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 7. Sipoon vanha kirkko

Seuraavaksi matkasin Sipoon vanhaan kirkkoon. Kun astuin sisään kirkkoon, mikä maailma siitä aukesikaan! Mikä kauneus pylväissä ja kattomaalauksissa! Olin sanaton.

Next I traveled to the old church of Sipoo. And what a world opened inside! Such beauty in the columns and paintings on the cealing! I was speechless.

Kirkon mukulakivinen lattia ei päästä kirkossa kävijää helpolla, varsinkin kun olisi halunnut pitää katseen katossa. Siellä köynnösornamentit tanssivat holveissa ja minulle ne kuvastavat yksinkertaisesti elämäniloa ja elämän jatkuvuutta.

The cobblestoned floor of the church won't let the visitor go easily, especially as I wanted to keep my sight on the ceiling. There the vine ornaments danced around the vaults and to me they symbolised simply the joy and the continuity of life. 

Köynnökset levittäytyvät eri puolille ja saavat mukaansa välillä hevosen, ketun tai kaksi koiraa. Se on ylistystanssi elämälle, johon kaikki on kutsuttu mukaan. Olisi ihana tietää, mitä keskiajan ihmiset ovat kuvista ajatelleet ja mitä kuvat ovat heille merkinneet?

The vines spread all around and were occasionally joined by a horse, fox or two dogs. It was the dance of praise for life to which all are invited to join. 

Mitä ovat siis primitiiviset kirkkomaalaukset eli rakentajamaalaukset? Hieman faktaa. Primitiivisten maalausten tekijät eivät olleet ammattimaalareita vaan todennäköisesti rakentajamestarit muurareineen, joilla oli mahdollisuus koristella kirkkoa vielä kun rakennustelineet olivat paikoillaan. Vaikka me usein pidämme niitä yksinkertaisina ja ehkä alkeellisina maalauksina, niin ne tehtiin tarkkaan tiettyjen sääntöjen mukaan ja kuvien suunnittelusta lieneekin vastannut oppinut pappi. Keskiajan ihmiselle primitiiviset maalaukset olivat yhtä tärkeitä kuin kuvakertomukset. He myös suhtautuivat maalauksiin eri tavalla kuin me nykyään.

Italialaisen teologin ja filosofin Tuomas Akvinolaisen (1225 - 1274) mukaan kirkossa olevien kuvien tuli opettaa, tukea muistia ja herättää hartautta. Siksi primitiivisissä maalauksissakin jokaisella kuvalla on merkityksensä. Tyypillisiä kuvioita ovat kasviornamentit, elämänpuut, auringonkukat, tähdet, eläin- ja ihmishahmot, pyhimykset ja pyhimysten tunnukset eli attribuutit sekä laivat. Värejä ei näissä maalauksissa paljon käytetty, yleensä vain kimröökiä eli nokimustaa ja punamultaa.

The images seemed to change into reality when I watched them long enough. I felt as they had wandered also inside me. 

Kuvat muuttuivat täälläkin todeksi, kun niitä pitkään katseli. Tuntui kuin ne olisivat vaeltaneet minuunkin. Huomasin eräällä seinällä kuvan, joka näytti labyrintilta. Se on ns. jatulintarha, jonka yhden tulkinnan mukaan sanotaan kuvaavan kristityn pyhiinvaellusta Jerusalemiin. On tulkinta mikä tahansa, se vangitsi katseeni kokonaan. Hiljalleen seurasin katseellani sen polkuja. Mihin se minut vie? Käännös kerrallaan oloni rauhoittui ja nautin tästä "kulkemisesta". Ehkä uskon tuohon pyhiinvaellustulkintaan, että tässäkään ei ole tärkeää se, mitä lopussa on, vaan se, miten matkaa tekee.