Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 18. Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Aurinko paistoi ja kirkonmäellä tuuli, kun kansa vaelsi juhlimaan uuden kirkkotaiteen julkistamista Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon (15.8.2009). Ilmassa oli jännittynyttä odotusta. Vihdoin kirkonovet aukesivat ja Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan taide oli kaikkien nähtävillä. Kirkko oli kokenut kovia. Kun sen talkootyöllä tehty uusi paanukatto vuonna 1997 saatiin valmiiksi, kolmen viikon päästä kirkko joutui tuhopolton uhriksi ja kaikki paloi. Alkoi jälleenrakentaminen ja tuhatpäinen talkoojoukko sekä lukemattomat lahjoittajat mahdollistivat sen, että kirkko oli nyt viimeistäkin silausta vaille valmis. Oli todellakin juhlan aika...

The sun was shining and the wind was blowing at the church hill, as the people walked to the St Olaf's church in Tyrvää to celebrate the reveal of the new Church Art. Excited antisipation filled the air. Eventually the doors of the church opened and the art of Kuutti Lavonen and Osmo Rauhala was revealed for all to see. The church has been through rough times. When its new shingle roof, build with volunteer labor, was finished in 1997, it took merely three weeks before the church fell victim of an arson, which burned everything. The reconstruction began, and a mob of a thousand volunteers and numerous donors, made sure that the church was now ready. It was time for a celebration...

Astuin sisään ja huumaava puun tuoksu täytti ilman. Vielä oli tunti aikaa ennen juhlan alkamista ja seisoin sen ajan lehterin reunalla tarkkailemassa ja kuulostelemassa, miten ihmiset ottivat tämän taiteen vastaan. Itse olin mykistynyt tästä kaikesta kauneudesta. Erityisesti Kuutti Lavosen maalaukset olivat niin puhuttelevia, että kyyneleet nousivat silmiini. Opettavasta kerronnasta oli siirrytty tunteisiin ja sisältöön vetoavaan, kuten rovasti Osmo Ojansivu totesi juhlan alkusanoissa. Nykytaiteilijat tekemässä kirkkotaidetta oli rohkea ele Sastamalan seurakunnalta. Rohkeutta oli vaaditty myös taiteilijoilta. Kun seurakunta vielä pohti, maalataanko kuvia vai ei, eräs sisätöiden tekijöistä oli kuulemma sanonut, että "pitää siinä olla rohkea ihminen, joka tuohon puulle pensselinsä laittaa".

I stepped in and the strong scent of a wood filled the air. I was charmed by the beauty of the church. Especially the paintings of Kuutti Lavonen, which talked to me in a way that made tears appear in the corners of my eyes. Modern artists making art for a church was a bold move from the city of Sastamala. Boldness was also required from the artists.

Osmo Rauhala sanoi omassa puheenvuorossaan, että tämä oli kirkon ja taiteilijan vuoropuhelua. Hän toivoi, että luomiskertomusta luettaisiin kuin kirjaa, jossa jokaiselle päivälle on oma kuvansa.

Kuutti Lavonen puolestaan totesi, että hänestä oli upeaa saada olla osa sitä jatkumoa, mitä taiteilijat käsityöläisinä olivat tehneet kautta aikojen. Lavonen esitteli kuvat yksitellen ja viimeisten kuvien kohdalla hänen äänensä murtui. Voi vaan kuvitella, mikä tunnelataus hänellä oli ollut kuvia maalatessaan, kun se oli sitä vieläkin.

 

Tässä kohtaa viimeistään voi aistia todella syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jokin tässä kirkon palossa, jälleenrakentamisessa ja uudessa kirkkotaiteessa koskettaa jokaista. Tämä oli uuden ajan alku. Vanhoista seinistä ponnistaen oli luotu uutta, jossa on menneen ajan sielu tukena.

There is something in the burning of this church, its rebirth and the new art that touches everyone. This was the dawn of a new era. Reaching from the old walls, something new was created, with the soul of a gone era supporting it. Astonishing. 

Juhlan jälkeen oli ihana istua kirkonmäellä syömässä eväitä, ei ollut kiire mihinkään ja aurinko lämmitti hartioita mukavasti.