The apperarance of the Ulvila church was a little different. Red, wooden bell tower brought a softness to the yard. A beatiful entity.
Kun kirkkoon astui sisälle, huomion vei heti joka seinällä näkyvät vihkiristit. Aikaisemminkin olin kyllä huomioinut nämä vihkiristit eri kirkoissa, mutta täällä pääsin ensi kertaa näkemään miten nämä 12 vihkiristiä oli sijoitettu kirkon seinille. Vihkiristit olivat todellisia katseenvangitsijoita, koska muuta kuvitusta ei tämän kirkon seinillä ollut.
Once entered the church, my attention was immediately cought by the consecrated crosses on every wall. They were real eye-catchers, since there was no other images on the church walls.
Miksi vihkiristit on tehty? Kirkko vihittiin käyttöön rakennustöiden päätteeksi ja vihkimisen suoritti piispa. Kirkonrakentajat ovat luultavimmin harpin avulla ensin piirtäneet ympyrän vihkiristiä varten ja myöhemmin myös maalanneet nämä vihkiristit hyvin moninaisin tavoin paikkakunnasta riippuen. Vihkiristit olivat pakolliset ja niitä on aina kuulunut olla 12, Jeesuksen 12 opetuslapsen mukaan. Ne on kirkkoon sijoitettu niin, että molemmissa päädyissä on kaksi ja molemmilla sivuseinillä neljä. Vihkitilaisuudessa piispa merkitsi nämä ristit pyhällä öljyllä ja vasta sitten kirkko oli valmiina kansan käyttöön. Kirkon vihkiminen oli suuri juhla, johon osallistuivat kaikki kyläläiset ja silloin oli syytä myös pitää markkinat, joista tulikin sitten perinne vihkimisen vuosijuhlan päivänä.
Katseeni siirtyi seuraavaksi kattoon, jonka upeaa holvausta oli pakko ihailla. Tuo katon puhdas olomuoto ja vihkiristien lämpö olivat varmasti luoneet ennen hyvin levollisen paikan, jonne oli ollut hyvä tulla. Vaikka eräs kirkon oppaan kertoma tarina aiheuttikin kylmänväristyksiä. Siellä oli nimittäin ollut jättiläinen, joka oli kironnut kirkon. Tuon kirouksen mukaan sinä päivänä, kun kirkko on ääriään myöten täynnä, tulee ukonilma ja salama iskee kirkkoon niin, että kirkko sortuu ihmisten päälle. En taida mennä tuohon kirkkoon minkään tapahtuman yhteydessä...
One story that the guide of the church told caused me chills. Apparently there once was a giant that had laid a curse upon the church. According to the curse, on a day the church is totally filled with people, a thunder bursts and a lightning shall strike on the church, collapsing it on top of the people inside. I think I'll avoid the church during large events...
Jättiläisistä on paljon erilaisia kansantarinoita, joissa he yrittävät kaikin tavoin näitä rakenteilla olevia kirkkoja hävittää ja niistä Hilda Käkikoskikin kertoo Suomen historiassa nuorisolle (1913):
" Tästäpä on syntynyt oudot sadut jättiläisistä, jotka yöllä hajottavat, mitä päivällä oli saatu rakennetuksi ja kallionlohkareita viskelemällä koettivat särkeä valmiita kirkkoja, mutta kirkonkellon helähdyksen tahi Jeesuksen nimen kuultuaan pakenivat erämaitten piilopaikkoihin. Vanhalla kansalla oli se usko, että kun kirkko kerran oli Herran sanalle vihitty, silloin se oli paholaisen hajottavilta voimilta turvassa. Voimme siis kuvitella, että esivanhempaimme riemu oli suuri sinä päivänä, jolloin kirkonkello kajahti uuden temppelin harjalta kutsuen kansaa kirkon vihkiäisiin."
(Käkikoski Hilda, Suomen historia nuorisolle II, Raittiuskansan kirjapaino osakeyhtiö, 1913, s. 158)
Oli kirkossa muutakin erikoista. Kuorin edessä oli yksi 1500-luvulta peräisin oleva puinen penkki, joka oli raaputettu täyteen puumerkkejä ja näistä vanhin oli vuodelta 1617. Ilmeisesti ne olivat olleet joidenkin sukujen tai henkilöiden merkattuja paikkoja. Penkki oli upea ja opas antoi minun istahtaa siihen hetkeksi. Penkki näytti epämukavalta, mutta oikeasti siinä oli älyttömän hyvä istua. Penkin käsinojat olivat lukemattomien käsien kuluttamat ja väkisinkin jäin miettimään, minkälaisia ihmisiä oli istunut juuri siinä samassa paikassa vuosisatojen aikana: miehiä vai naisia, ylhäisiä vai tavallisia ihmisiä, nuoria vai vanhoja. Koko penkin peittävät kaiverrukset kertoivat kirjavaa historiaa omalla tavallaan. Kiehtovaa!
In the church there was a wooden bench from the 16th century filled with carvings of wooden signs, oldest from the year 1617. Apparently they had been locations marked by certain families or individuals. The bench was magnificient and the guide let me sit on it. The armrests were worn by countless hands and I couldn't help but wonder, what kinds of people had sat right there, on this very spot, during centuries: men or women, nobles or common people, young or old. The carvings which covered the whole bench told a colourful history in their own way. Fascinating!
Aatelissukujen haudat olivat lähimpänä alttaria (silloin kun vielä haudattiin kirkon lattian alle) ja asehuoneessa olikin nykyään esillä näiden vanhojen hautojen kansikiviä opasteineen ja vuosilukuineen. Niissä olevat puumerkit ja kirjoitukset olivat todellisia käsityötaiteen näytöksiä. Kaikille kirjaimista kiinnostuneille nämä kansikivet ovat aarteita.
Asehuoneessa oli esillä myös muutamia kolikoita, mitä kirkon vierestä löytyneestä rahakätköstä oli jäljellä. Nimittäin vuonna 2004 kirkon remontin yhteydessä löydettiin Suomen suurin keskiaikainen rahakätkö, 1474 hopeakolikkoa. Kenen rahoja ne olivat ja miksi ne oli kätketty, jäänee ikuiseksi salaisuudeksi.
During the renovation of the church in the year 2004, the largest medieval coin treasure in Finland was found, 1474 silver coins. Whose money it was and why it was hidden will remain a secret.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti