Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 89. Ruskon kirkko

Sain ilokseni sovittua ajan Ruskon kirkossa käyntiin, koska se ei ole päivittäin auki. Kirkko oli mielenkiintoisella paikalla Ruskon vuorella "in monte Ruscho". Siellä se kauniina ja suloisena seisoi. Ehkä hieman salamyhkäisenäkin, koska kuka tahansa ei sinne päässyt. Suntio kuitenkin avasi minulle oven ja jätti sitten rauhassa nauttimaan näkymistä.

Kirkko oli kotoisan pieni ja karu, mutta toisaalta täynnä pieniä yksityiskohtia. Ensimmäiseksi silmiini osuivat uunit, joilla kirkkoa oli lämmitetty 1900-luvun alkupuoliskolla. Aika hienoa, että nekin oli jätetty vielä paikoilleen, vaikka niitä ei ollut vuosikymmeniin enää käytetty. Minkälaista lämpöä niiden vieressä istujat olivatkaan kokeneet ja paljonko niistä tullut savu ja noki olivat kirkkoa mustuttaneet. Varsinaisia ajan mukavuuksia.

Erityisesti pidin kirkon tauluista. Sakaristossa oleva Pietari Langin maalaama hurja "Viimeinen tuomio" vuodelta 1752 sekä vanha alttaritaulu "Pyhä ehtoollinen" vuodelta 1683 olivat kerrontatavaltaan jopa humoristisia, ehkä naivistisiakin, mutta ei ainakaan mitään mitä olisi odottanut. Ilmeet, asennot, esineet, kaikki oli vaikuttavasti maalattu ja minuun ne ainakin tehosivat. Ehkä ei niin kuin aikanaan olisi toivottu, sillä tulin hyvälle mielelle.

Alttarin viereiseltä penkiltä löytyi myös todella kaunista kalligrafiaa. Upeita kirjainmuotoja! Kirkossa oli osattu todella kauniisti ja kunnioittavasti yhdistää uutta ja vanhaa. Kirkon esitekin sanoi "... eri vuosisatojen ja sukupolvien työ on jätetty näkyviin, koska jokainen aikakausi on yhtä arvokas."