Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 37. Inkoon kirkko

Kun saavuin Inkoon kirkolle, ensiksi ällistytti kirkon koko. Se oli mahtavankokoinen ja jotenkin sitä kokoa vielä mahtavoitti seikka, että tulosuunnasta olevalla pitkällä kirkonsivulla ei ollut ollenkaan mitään ulkonevia osia. Oli vain ovi keskellä linnamaisen suurta kirkonseinää ja siinä jos missä tunsi itsensä todella pieneksi astuessaan sisälle tuosta ovesta.

Ensimmäisenä silmien eteen avautui "kuolemantanssi", seinämaalaus ovea vastapäisellä seinällä. Se oli vaikuttavan näköinen kokonaisuus ja kirkon esitteestä selvisi, että "siinä nähdään kuolema ruskeanpunaisen hahmon muodossa johtamassa eri ammatti- ja yhteiskuntaluokista olevia ihmisiä lopullista päämäärää kohti". Se on moraliteetti, joka kehottaa ajattelemaan tuonpuoleista ja se oli suosittu aihe myöhäiskeskiajalla, vaikka tämä kirkko onkin ainoa paikka Suomessa, missä aihe on kuvattuna. Se kannatti ehdottomasti nähdä omin silmin.

Ainoa harmittava seikka oli se, että maalaus ei ollut enää yhtenäinen, kun tälle pohjoisseinälle oli myöhemmin puhkaistu ikkuna. Pohjoisseinällä ei kaikissa kirkoissa keskiajalla ollut ikkunaa lainkaan, sillä uskottiin että paha tulee juuri pohjoisesta. Tuo maalaus oli kuitenkin niin vahva tunnelmaltaan, katkaistunakin, että se varasti kaiken huomioni. Jälkeenpäin en muistanut yhtään, mitä muita maalauksia kirkossa oli. Hämmentävää!