Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 29. Maarian kirkko

Kun astuin sisälle Maarian kirkkoon, suustani pääsi Vau! ja Mahtavia! En nähnyt mitään muuta kuin niitä upeita rakentajien tekemiä maalauksia pitkin kattoa ja seiniä. Ne olivat yksittäisiä ja täysin omanlaisiaan. Ja kaikki eivät todellakaan olleet uskonnollisia! Hm! Voi sitä löytämisen riemua, kun niitä tutkailin.

 

Kirkon opas oli vielä niin mahtava, että päästi minut käymään ylhäällä lehterillä kuvia katsomassa. Naama loistaen kiersin kuvan luota toiselle ja tunsin leijuvani pilvissä. Voiko tuollaisiin kuviin koskaan kyllästyä?

 En olisi malttanut millään lähteä pois, mutta yllättävä kirkkoherran ei-suopea suhtautuminen "turisteihin" latisti tunnelman ja koko tuon kiertelyn ainoa negatiivinen asia jäi painamaan hieman mieltäni. Onneksi löysin tännekin yhden jättiläistarinan Topeliuksen Maamme -kirjasta, joten tunnelma oli pelastettu:

"Toinen jättiläinen istui hajareisin Maarian kirkon harjalla Turun lähellä ja paikkasi kenkiään. Hänen pikilankansa oli niin pitkä, että se ulottui molemmin puolin maahan asti. Sattuipa silloin, että talonpoika tuli rattailla ajaen tietä myöten Turusta päin ja tarttui kiinni pikilangan silmukseen, juuri kun jättiläinen veti ommeltaan kiinni. "Ohoh", sanoi jättiläinen, kun talonpoika hevosineen ja rattaineen tuli ompeleeseen, "mistähän rikkoja pikilankaani tarttui? Mutta en minä viitsi solmua avata." Sitten hän lyödä naputteli vasarallaan päälle ja sanoi: "Kyllä siihen nyt tuli vähäinen pahkura!"
(Topelius Sakari, Maamme-kirja, Werner Söderström Osakeyhtiön laakapaino, Porvoo 1951, s. 141)