perjantai 5. tammikuuta 2018

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 28. Raision kirkko

Todella hieno kirkkopiha ja kivetty tie johti Raision kirkon luo. Kirkon ympäristön rakentaminen oli toteutettu ajatuksella, siellä oli muistelukiviä ja muistelupolku. Ja teksti, joka kertoi kaiken: "Hautausmaa on eläviä varten".








Tämä kirkko ei aivan suuria tunteita minussa herättänyt ja suurimman mielenkiintoni saikin vitriinissä esillä oleva Missale Aboensis, messukirja vuodelta 1488. Se oli ensimmäisiä Suomea varten painettuja kirjoja ja oli harvinaista päästä näkemään yksi sellainen näissä kirkoissa. Minulle tuo kirja toi keskiajan elävämmin esille. Kyllä siinä näkyi sama koristeellisuus ja taito, sama kerronnallinen kuvitus kuin kirkoissa on ollut, vaikka kirjat eivät tavallista kansaa varten olleetkaan tuolloin.


Mutta tarinat olivat ja myös täällä oli syntynyt jättiläisiin liittyvä hykerryttävä tarina. Topelius kuvaa tämän Killin ja Nallin tarinan Maamme -kirjassaan:

"Jättiläinen Raisionkin kirkon rakensi. Hän aloitti työnsä keväällä kolminaisuudensunnuntain jälkeen ja sai sen melkein valmiiksi ohran vihneelle tullessa. Rakennusmestari ei ollut papin mieleinen ja tämä sattui eräänä yönä kuulemaan jättiläisen vaimon laulavan lapselleen kehtolaulua vuoren onkalossa:   
                      Killi kirkkoja tekee,
                      Nalli nauloja takoo
                      rahallisess' Raisionmaass'.
Mutta pappi tiesi, että hiisien mahti on nimessä, niin että se, joka tietää heidän nimensä, pääsee heistä voitolle. Seuraavana päivänä hän näki jättiläisen apumiehineen hajareisin istuvan kirkonharjalla ristiä asettamassa: Pappi silloin huusi heidän nimensä:
                      Pois, Killi, kirkosta!
                      Pois, Nalli, harjalta!
Kohta jättiläiset muuttuivat kahdeksi mustaksi korpiksi, jotka rääkkyen lensivät tiehensä. Jättiläinen Killi tahtoi kuitenkin kostaa ja kahlasi mereen noutamaan sieltä suurta kallionlohkaretta murskatakseen sillä kirkon. Kun hän ei enää löytänyt tietä sinne, hän viskasi kallionlohkareen Ruissalon edustalle, puolen peninkulman päähän Turusta. Siellä on vielä tänäkin päivänä meressä nähtävänä suuri kallio, jota sanotaan Kukkarokiveksi siitä syystä, että jättiläinen oli kantanut sitä kukkarossa selässään."
(Topelius Sakari, Maamme-kirja, Werner Söderström Osakeyhtiön laakapaino, Porvoo 1951, s. 143.)


Kirkon sisällä oli jänniä harmaita pitsimäisiä kuvioita, jotka oppaan mukaan eivät olleet aivan keksiajalta.



Mutta yksi minua kiehtova kuva oli ja se oli alttarin takana, ikkunan karmissa esiintyvä hyvin sympaattinen kotka Kotkahan on evankelista Johanneksen symboli, mutta muistan kuulleeni myös, että kotkan kutsuessa on aika vetäytyä omaan rauhaan, hakea omaa tilaa. Tämä sai minut mietteliääksi.


Kuvista siellä oli myös esillä aikanaan kirkon lehterin reunoja kiertäneet vanhat kuvat nimineen. Kuvissa mittasuhteet olivat hupaisat, kuten lyhyet jalat ja pitkä nenät! Myös tekstiosuus kiinnosti minua ja olikin mielenkiintoista, miten tekijällä oli välillä tullut vaikeuksia saada nimi mahtumaan sille varattuun tilaan ja miten nimissä vilisi j-kirjaimia. Ihanaa vanhaa kieltä! Näiden kuvien ja tekstien ääressä kului tovi, jos toinenkin. Olikohan kirkossa luvallista nauraa noin paljon...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti