It was a Sunday when I came to watch the old sacristy of Vesilahti, and I was afraid it might be closed due to holy day. Lucky me, there was some big event in the village during which people could visit the sacristy.
Sisällä oli miellyttävä tunnelma, kun valkoiset seinät huokuivat mukavaa viileyttä kesäisenä päivänä ja paikkaa esittelevät herrat loivat leppoisan tarinatuokion sakariston vaiheista. Paikalle saapui myös miellyttävä ja ystävällinen kirkkoherra Harri Henttinen, joka pahoitteli että en päässyt näkemään pyhimyspatsaita, koska ne olivat parhaillaan entisöitävinä.
Inside the sacristy there was a pleasant mood, as the white walls breathed a nice coolness during this hot summer day, and the gentlemen presenting the place created a jovial storytime about the phases of the sacristy.
Minulle riitti kyllä nämä tarinat ja tunnelma. Tunsin oloni tervetulleeksi. Sakariston erityispiirre oli kahdesta nurkasta ulos sojottavat kivenjärkäleet. Siihen on ollut tarkoitus rakentaa loppuosa kirkosta, mutta se ei koskaan valmistunut. Nämä ulkonevat kivet luovat kuitenkin uskoa tulevaan. Ne ovat tukipilareita, jotka pysyvät paikoillaan. Tunsin kuinka kivien lämpö ja voima siirtyivät minuunkin, kun kosketin niitä. Ei siis mikään ihme, että pieni jänönpoikanenkin oli tullut päivänokosille muurin viereen. Hellyttävää!
The speciality of the sacristy was the large rocks, sticking out from the two corners. From there it was meant to be build the rest of the church, but it was never completed. I can feel the warmth and strength from the rocks transforming to me as I touched them. So it was no wonder that a small baby rabbit had come to take a nap beside the wall. Endearing!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti