keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 73. Eckerön kirkko

Puiden keskeltä pilkisti Eckerön kirkon upea paanukatto ja kiviseinät. Kirkko ei ollut suuri, se ei mahtavuudellaan herättänyt kunnioitusta ja pelkoa, vaan pienuudellaan se korosti lämpöistä ja turvallista vastaanottoa. Kirkkoa oli helppo lähestyä.





Sisätila ei ollutkaan niin valoisa ja kutsuva kuin olin odottanut. Ehkä suuri lehteri sai sen aikaan. Se oli pienessä kirkossa aika massiivisen kokoinen ja ahdisti tilaa. Suuren lehterin keskellä oli ollut seinä, jolla oli erotettu miesten ja naisten puolet. Kirkon seinämaalaukset olivat erikoisia, jotenkin sekalaisen oloisia. Kirkon esitteestä sitten luin, että niissä oli kolmen aikakauden maalauksia päällekkäin, joten ei ihme, jos oli vaikea saada selvää niiden yksityiskohdista.






Mutta mäntypuinen kasteallas oli upea! On hyvä, että puisetkin kastealtaat on saatu säilymään tähän päivään, vaikka on vaikea kuvitella niitä keskiaikaisessa värikkäässä ulkoasussa.


Kohtasin pienoisen pettymyksen, kun kirkon ulkoasu antoi odottaa jotain upeaa, keskiaikaista ja värikästä sisätilaa, mutta eteen avautuikin aika nykyaikaistettu näkymä. Kirkon taika katosi. Se oli sääli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti