lauantai 30. maaliskuuta 2019

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 62. Korppoon kirkko

Nauvon kirkkoon en ehtinyt ennen sulkemisaikaa, joten matkani jatkui saman tien kiireesti Korppoon kirkolle asti. Lossit eivät olleet onneksi täynnä, joten matka sujui joutuisasti eikä paluumatkallakaan joutunut kovin kauaa lossia odottamaan.


Korppoon kirkko upeine länsitorneineen oli mahtava näky. Kirkon pihalle mennessäni ihmettelin miestä joka pujahti kirkon pihalle ennen minua. Oli aivan kuin hän olisi tiennyt, että olin tulossa, lähtenyt ostamaan jäätelöä odotellessa ja tuli sitten kirkolle takaisin juuri samaan aikaan kuin minä. Ja kirkon ovikin oli hieman raollaan. Mies seurasi saapumistani jäätelöä syöden ja kehotti käymään sisälle. Vieläkin ihmettelin, kuka hän oli, mutta pian selvisi, että hän oli tullut jo sulkemaan kirkkoa (kirkon ovessa lukee 10-17, netistä olin katsonut etukäteen 12-18!). Kello oli jo yli viisi, mutta hän huomasi minut kameroineni ja päätti jäädä odottamaan. Ystävällisesti hän siis päästi minut vielä sisälle ja oli todella avulias ja innokas kertomaan yksityiskohtia.



Kirkko oli ihana! Kaikki nuo yksinkertaiset, primitiiviset maalaukset todella koskettivat minua. Välillä ne hämmästyttivät, välillä naurattivat, mutta joka ainoa viivanveto, mitä sinne oli maalattu, oli puhutteleva. Mitä ne kaikki tarkoittivat? Kuka oli tuo hullunkurinen tyyppi pyöreän ikkunan päällä? Kirkon täyttyessä jo hämärtyvällä tunnelmalla, kuvat herättivät vielä voimakkaampia tunteita. Ne suorastaan vaativat keskutelemaan kanssaan. Olisipa ollut enemmän aikaa, sillä en millään olisi malttanut siirtää katsettani niistä pois.







Kun ovesta astui sisälle, kulkijaa tervehti Madonna ja lapsi - veistos ylhäisestä syvennyksestä. Olo oli heti tervetullut. Muistan myös Kansallismuseossa Helsingissä nähneeni ns. Korppoon Madonnan, joka on Suomen vanhin puuveistos. Täältä se veistos oli siis lähtöisin.

Kuorilehteri, joka sijaitsi yläilmoissa kuorin ja runkohuoneen välillä, on ainoa laatuaan tänä päivänä Suomessa ja todella mahtavan näköinen. Kerrotaan, että siellä olisi ollut saarnatuoli aikoinaan. Mikä vaikutus tuolta ylhäältä lausutulla sanalla oli täytynyt olla. Sanat suoraan taivaasta! Hauska yksityiskohta oli myös se, että kirkonpenkkien ovet oli numeroitu, mutta järjestys oli hyvin sekava. Luulin, että siihen oli jokin kiehtova selitys, mutta penkit olivatkin entistämistöiden aikaan menneet sekaisin. Eikä järjestystä oltu sen jälkeen korjattu.







Pidin siitä, että kirkko oli vanhan oloinen myös sisältä, koska se oli vanha! Vanha on viehättävää. Ja olin niin kiitollinen tälle ihanalle miehelle, joka paljasjaloin odotti kärsivällisesti ja antoi minun saada kokea rauhassa tuo ihana kirkko. Ja vielä ennen poistumistaan pihalta hän pyysi minua katsomaan länsitornia huolellisesti, löytäisin sieltä kuulemma tiilestä tehdyn parrakkaan naamahahmon. Melkein säikähdin, sillä mistä ihmeestä hän voi tietää mieltymykseni naamoihin. Mutta toden totta, länsitornin koristelusta löytyi mielenkiintoinen naamahahmo, joka oli siellä ehkä suojelemassa kirkkoa. Selityksiä on monta, mutta sehän tässä olikin niin kiehtovaa, että kun varmaa tietoa ei ole, on vain arvailuja. Minusta ne kaikki eri versiot olivat kiehtovia. Ehkä ne onkin tehty juuri ihmeteltäviksi, ilman mitään suurempaa merkitystä.



Herkkää ja haurasta ihmeteltävää löytyi myös kirkon takaa itäseinästä pääalttarin kohdalta, sillä sinne oli seinään muurattu kalkkikivinen risti. Kirkon henkisyys oli tuotu myös kirkon seinien ulkopuolelle. Siihen oli pakko hiljentyä hetkeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti