tiistai 26. maaliskuuta 2019

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 61. Paraisten kirkko

Paraisten kirkon esite toivotti tunnelmallisesti tervetulleeksi kirkkoon: "jo 1300-luvun alkupuolella suuret harmaakivilohkareet raahattiin kirkonmäelle, joka silloin oli veden ympäröimä. Massiiviset harmaakivimuurit ovat siitä lähtien pysyneet muuttumattomina."

Kirkolle nousevia portaita kävellessä tuntui, että eteen aukeni paratiisi. Näkymä sai sydämeni sulamaan. Millainen se olisikaan ollut, jos suunnitelma tornista olisi toteutunut. Kirkon päätyseinästä työtyi kiviä, joiden varaan torni olisi rakennettu. Sen säännönmukainen kivirivistö muodosti nyt kuin askelmia taivaaseen.





Kirkko suorastaan pakotti astumaan sisälle. Ja vau! Kaikki nuo tiiliosat tekivät runkohuoneesta hyvin vaikuttavan ja jylhän - harmonisen katedraalimaisen tunnelman. Tätä tunnelmaa vain korostivat Taivassalon ryhmän tekemät kalkkimaalaukset niin seinissä kuin holveissakin. Niitä olisin voinut tuijottaa vaikka koko päivän.










Uudemmalta ajalta oleva alttarilaite herätti myös huomioni. Alttarilaitteen kehykset olivat turkulaisen kuvanveistäjä Mathias Reimanin käsialaa vuodelta 1666. Jollain tavalla tuo barokkimainen jyhkeys sopi tähän kirkkoon, se vain vahvisti tunnelmaa. Mathias Reiman oli niitä veistäjiä, jotka olivat aateliston suosiossa ja hänen asiakkaitaan olivat varakkaat säätyläiset, joilla oli rahaa teettää vaativia ja aikaa vieviä veistokoristeita.


Kirkossa olisi ollut vaikka mitä katsottavaa lisää, kuten vaikka Agricola-kappeli, mutta 31 asteen helle vei voimani. Pitää mennä ehkä toisenkin kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti