torstai 21. syyskuuta 2017

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 22. Huittisten kirkko

Huittisten kirkon ulkopuolella katseeni nauliutui kirkon ikkunan yläpuolelta löytyneeseen naamahahmoon. Miten voi olla totta, että näissä kirkoissa on näin paljon naamoja? Varsinkin kun erilaiset naamiot ja naamat ovat kiehtoneet minua jo vuosikausia. En olisi etukäteen uskonut törmääväni niihin näin usein tämän projektin yhteydessä. Mitä ne merkitsevät? Miksi ne seuraavat minua paikasta toiseen? Mitä ne haluavat minulle kertoa? Olen ymmälläni.



Tihkusadetta pakoon siirryin sisätiloihin. Pääosa kirkosta oli uudempaa aikakautta, mutta se osa, missä keskiaika näkyi, oli heti jälleen tunnelmaltaan erilainen. Koristeelliset vihkiristit hallitsivat tilaa ja olivat säilyttäneet hyvin värinsä. Minä olisin halunnut nähdä myös sen miekan, joka oli löytynyt jostain seinän välistä, mutta sen paikka ammotti tyhjyyttään, sillä miekka oli viety entisöitäväksi. Harmi.



Tässä kirkossa oli ulkopuolella paljon mielenkiintoisia kohtia, jotka huomasin vasta, kun kiersin kunnolla koko kirkon. Mahtava torni (tosin 1700-luvulta) ja kirkon nurkat muodostivat hyvin linnamaisen tunnelman.




Seinään muuratut hautakivet ja ulkona näytillä olevat hautojen kansikivet loivat kuvaa menneestä ajasta. Kirkko on tallentanut arkea muuriensa suojaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti