Lähdön hetki on aina yhtä jännittävä ja se piti olla ulkona, vaikka kuinka palelisi. Onneksi olin tällä kertaa varautunut kunnon takilla ja hanskoilla. Hiljalleen laiva lipui irti laiturista, suunnisti Pyhäjärvelle ja Tampere jäi taakse.
Näsijärven puolella mentiin heti isoille selille, mutta Pyhäjärven puolella reitti oli kapeampaa ja asutusta, varsinkin korkeita kerrostaloja, näkyi hyvinkin pitkälle. Laivani ei ollut todellakaan höyrylaiva tällä kertaa, joten meno oli kuuluvampaa ja rauhattomampaa sekä ihmiset äännekkäämpiä eli vähemmän pakopaikkoja muilta ihmisiltä. Minulle katseltavaa oli myös liikaa joka puolella, joten itseni rauhoittamisesta ei tullut mitään. Päätin siis ottaa eri asenteen ja tarkkailla ohi liukuvaa maisemaa enemmän turistin tavoin. Jos Tarjanteella risteily oli enemmän maisemassa olemista ja oman rauhan löytämistä, niin Pyhäjärven puolella oli loistava tilaisuus tarkkailla ihmisten mökkejä, huviloita ja pihoja, niitä nimittäin riitti koko matkan ajan. Tosin kovin olivat hiljaisia, ei ristin sielua missään.
Kello yhdeksän siis lähdettiin ja jo kymmenen jälkeen sai lounasta, joka oli taivaallista! En olisi uskonut, että laivoissa pystytään noin maukkaita lounaita loihtimaan, joten ymmärrän nyt, miksi lounasristeilyt ovat suosittuja. Oli ihana syödä keskellä maisemaa juuri ennen kuin saavuttiin Lempäälän kanavalle, jossa Pyhäjärvi vaihtui Vanajavedeksi. Ennen kuin kanava valmistui 1874 Kattilankoski esti suoran laivayhteyden Tampereelta Hämeenlinnaan.
Kanavakokemuksen jälkeen menin sisälle lämmittelemään kahvin ääreen ja katselin, kuinka juuri laivaan astunut nuori mies viritteli kitaraansa siihen malliin, että taisi olla luvassa live-musiikkia. Minua lykästi jälleen, kun kuulin että itsensä Henri Puroseksi esittäytynyt kitaristi kertoi soittavansa vain neljänä tiistaina Lempäälä-Visavuori välillä. Olipa kiva yllätys! Reitti oli nyt mutkaa mutkan perään, mutta laulussa sanottiin "tänään on hyvä päivä". Todellakin!
Visavuoreen saapui samaan aikaan myös laiva Hämeenlinnasta, joten väkeä piisasi runsaasti. Siellä oli 1,5 tunnin pysähdys, jolloin ehti hyvin käydä katsomassa Suomen ensimmäistä erämaa-ateljeeta. Tuo kansallisromanttinen, linnamainen ateljee kuului aikoinaan kuvanveistäjä Emil Wikströmille ja se valmistui 1903. Pihapiirissä oleva jugend-henkinen asuinrakennus valmistui jo vuotta aiemmin 1902. Nämä tilat ja kalusteet ovat vielä tänä päivänäkin lähes samassa kunnossa kuin Wikströmin aikana. Uppoutuminen tuohon kuvanveistomaailmaan ja jugend-henkeen oli täydellistä vastapainoa rauhallisesti etenevään laivamatkaan.
Visavuoressa minun piti vaihtaa laivaa, muistin tehdä sen onneksi. Nyt alkoi olla jo niin viileä ilma ulkona, että en tarjennut olla ulkokannella kuin hetken. Visavuoren jälkeen päästiinkin sitten isommille selille. Valkoiset aallonharjat ilmestyivät näkösälle. Vesi oli äkäistä!
Tuolla reitillä oli kulttuurihistoriallisesti muitakin tärkeitä kohteita kuin Visavuori ja seuraavaksi saavuimmekin Lepaan kartanon kohdalle pitkää kapeikkoa pitkin. Laiva lipui todella hitaasti noilla kapeilla väylillä ja sain rauhassa nauttia viereisistä maisemista, kuten peltonäkymistä ja jopa kahdesta kurjesta, jotka olivat tulleet tervehtimään meitä ohimatkaajia.
Kapeat väylät vain jatkuivat ja jatkuivat. Voin ihastella rauhassa ihmisten mökkejä, joihin osaan näki jopa suoraan sisälle. Onneksi Suomessa ei ole pimeä ilta-aikaan näin kesällä, jolloin valoisat sisätilat suurine maisemaikkunoineen olisivat kuin näyteikkunoita ohi kiitäville veneilijöille. Siinä menisi mökkirauha. Matka alkoi kuitenkin olla jo lopuillaan, ohitimme Hattulan keskiaikaisen kirkon, Aulangon ja lopulta Hämeen linnan, joka kyllä herättää kunnioitusta sitä lähestyvälle.
Pieni kävelymatka linja-autoasemalle ja bussilla kotiin. Jälleen yksi upea kokemus takana. Rauhaa rakastavalle ja höyrylaivakokemusta haluavalle suosittelen Tarjanteen reissua, kun taas mökkifiilistelijöille ja kulttuurikohteista pitäville Hopealinjan reittiä. Minä pidin molemmista!
Pieni kuvaus vielä lopuksi tältä reitiltä ajalta, jolloin siellä kulkivat ensimmäiset alkeelliset höyrylaivat eli 1860-luvulta:
"Kauniin kesäkauden aikana oli matkustajien varsin mukavaa noin kahdeksassa tunnissa kulkea höyrylaivalla kaunista vesitietä Tampereelta Hämeenlinnaan tai päinvastoin. Järvellä matkustaminen oli miellyttävää ja mukavaa maantiellä helteessä ja pölyssä keikkumisen rinnalla. Sen vuoksi valitsivat tämän tien kaikki matkustajat, jotka voivat sovittaa matkansa päätepaikkojen lähtöaikoihin, kello yhdeksään aamulla. Mutta joka vuosi sattui näillä matkoilla joitakin varsin odottamattomia pikku kommelluksia. Laivat sattuivat toisinaan pahaksi onnekseen törmäämään ja takertumaan selkien ja salmien lukemattomiin mataliin, savisiin ja kivisiin paikkoihin. Laivoilla oltiin tällaiseen varsin tottuneita. Karilleajoista aiheutui joskun perin laajoja ja aikaaviepiä pelastustoimia, mutta onneksi ei ihmisille koskaan sattunut mitään onnettomuutta, vaikka laivoissa usein oli paljon matkustajia.
Tavallisesti nämä liikennekeskeytykset olivat laadultaan lieviä, ja laivojen kapteenit saivat aluksensa irti omin väin ja omin neuvoin sekä läheltä saatavissa olevan avun turvin, mutta joskus sattui myös, että aluksen irrottamiseksi täytyi turvautua konepajan apuun. Kun sellaista sattui milloin sille, milloin tälle laivalle, oli konepajalle perustettu hyvistä pohjalaisista kirvesmiehistä "pelastuspartio". Työnjohtaja Karlssonin komennossa se tottui pian pelastamaan nämä pulaan joutuneet. Työssä tarvittavat kapineet, kelat, köydet, vintturit, nosturit ja muut sellaiset, olivat aina käsillä valmiina rattaille nostettaviksi ja mahdollisimman lyhyessä ajassa lähtemään karilleajopaikalle.
Höyrylaivojen rakentamisesta ja näin parantuneista liikenneyhteyksistä sekä samaan aikaan sattuneesta suurten tehtaiden perustamisesta alkaa Tampereen yhdyskunnan idyllisen kauden loppuvaihe. Liikennevälineiden kehittyessä kaupunki alkoi kasvaa, ja sen piristyminen jatkui tasaisena koko sen ajan, jona laivayhteys etelään kukoisti, kunnes kaupunki rautatien saatuaan alkoi kehittyä amerikkalaisella vauhdilla. "
(Kauffmann Hermann, "Hauskoja muistoja Tampereen tienoilta", Werner Söderströmin Osakeyhtiön kirjapaino, Porvoo 1967, s. 245-247 / Alkuperäinen teos "Muntra Minnen från Mellersta Tavastland" ilmestyi tekijän kustantamana 1902)
Pari faktaa vielä: Risteily maksoi 60 e ja lounas laivalla 20 e. Visavuoren pääsymaksu on 8 e, mutta sinne käy myös Museokortti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti