Runokirjani Hiljaisuuden polulla

Minun ensimmäinen runokirjani Hiljaisuuden polulla (www.mediapinta.fi) on juuri julkaistu. Oli tärkeää saada kansien väliin ne mietteet ja ajatukset, mitä omilla mietiskelykävelyilläni näin ja koin. Itselleni oli tärkeää löytää tapa, jolla minä voisin hiljentyä sekä rauhoittua ja joka ei tulisi viemään liian kauan aikaa päivästä ja joka olisi sellainen, että jaksaisin tehdä sitä joka päivä. Niinpä valitsin mielikohteeni eli kalliot Näsijärven rannasta, jossa muutenkin tykkään käydä istuskelemassa. Se ei ollut liian kaukana, jotta sen jaksaisi suorittaa joka päivä kelistä riippumatta ja aikaa ei tulisi menemään kuin noin tunti päivässä.

Halusin mennä aina samaan paikkaan, jotta ympäristö sinne kävellessä ei häiritsisi ajatuksiani. Menomatkalla ajatukset lensivät yleensä omissa asioissa, mutta kalliolle päästyäni aloin pikkuhiljaa oppia rentoutumaan ja nauttimaan kaikesta siitä, mitä eteeni avautui ja myös kuulostelemaan itseäni, kuka olen ja mitä tunnen. Otin joka päivä valokuvan samasta kohteesta ja kirjoitin ylös kokemani. Paluumatka kului yleensä hiljaisuuden vallitessa, onnellisessa olotilassa. Kaikki asiat saivat uuden perspektiivin ja päivä positiivisemman alun. Opin, että ei tarvitse lähteä kauas kun oikeasti tarvitsen vain aikaa itselleni luonnossa.

Julkaisun kunniaksi kävelin katsastamaan millaiset tunnelmat Näsijärven rannalla oli tänään. Keli oli mitä mahtavin ja rohkeimmat uskaltautuivat vielä jäille. Minulle riitti oman maisemani katsominen.

Hiljaisuutta kuuntelemassa

Venäläinen Aleksander Miljukov matkusteli Suomessa vuosina 1851-1852 ja kirjoitti käynnistään Kangasalan harjulla seuraavasti:

"Sytytin sikarin ja paneuduin nurmelle makuulle aivan jyrkänteen reunalle. Ympärilläni vallitsi täydellinen hiljaisuus, josta oli kaikesta huolimatta aistittavissa elämän läsnäolo. Jokaisella maankolkalla on oma sointinsa, ne omintakeiset äänet, joilla se yllättää vieraan matkailijan. Susien ulvonta tai kotkanhuuto, verkkainen airon loiske tai aisakellon hillitön kilkatus vaikuttavat aivan samalla tavoin satunnaiseen matkailijaan kuin maisemat tai merkkirakennukset."
(Kuvauksia Suomesta, Matkamuistiinpanoja vuosilta 1851-1852, Aleksander Petrovic Miljukov, toimittanut Sergei Pogreboff, Tammer-paino Oy, 2007, s.146)

Lukemani sai minut lähtemään tänään kuuntelemaan hiljaisuutta omalla tavallani. Kangasalan harjun sijaan menin Pispalanharjulle Tampereella, omalle lempipaikalleni. Se sijaitsee Lauri Viidan syntymäkodin vieressä ja näköala menee syvälle sieluun joka kerta. Päivä on tosin pilvinen ja näkymä sumuinen, joten tänään ei näy niin pitkälle kuin yleensä.

En sytyttänyt sikaria enkä käynyt makuulle, sensijaan nojasin puuhun ja rauhoituin. Puista tippuvat vesipisarat antoivat hennon taustamusiikin hiljaiseen hetkeeni ja tuntui että usva raotti näkymää vain sen verran kuin halusi. Maisema tuli lähemmäksi. Ja minun piti mennä lähemmäksi maisemaa.

Today I wanted to listen to silence. The fog allowed me to see just as much as it wanted. The landscape became closer. And I had to go closer to the landscape.