Risteily Lappeenrannasta Viipuriin

Tämän kesän 2019 viimeinen risteily suuntautui jopa ulkomaille, m/s Carelia-laivalla Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrannasta Viipuriin. Olin haaveillut tästä Saimaan kanavalla risteilystä ja viikko sitten elokuun viimeisenä päivänä se toteutui vieläpä lämpötilan ollessa yllättäen yli 20 astetta. Ilma oli siis kesäinen ja aurinkoinen, täydellinen risteilylle. Ja heti satamassa saikin tuntuman siitä, että oli lähdössä ulkomaille, koska oli check-in ja passintarkastus. Ja vaikka kello oli vasta 7.30, sen oloista sakkia nousi laivaan, että taisi olla tulossa kunnon lauantairisteily iloisine tunnelmineen.

Aika nopeasti lähdön jälkeen tulimme heti ensimmäiselle sululle, Mälkiään, joka oli näistä suluista kaikkein korkein. Saimaan kanavahan on 42,9 km pitkä Saimaalta Viipurinlahteen ja kun kaikki 8 sulkua (joista 3 on Suomen puolella ja 5 Venäjän puolella) mennessä lasketaan (ja tullessa noustaan), niin korkeuseroa on yhteensä noin 76 m. Mälkiässä laivamme laski 12,4 m alaspäin ja tuntui hurjalta olla siellä ahtaassa kanavassa alhaalla, vain korkeat seinämät ympärillä. Pakostakin tuli mieleen, että mitä jos padot pettäisivät... Mutta täytyi ihailla laivan kapteenia, kuinka vauhdilla hän sulkuun ajoi ja ripeästi hoiti hommat, niin suluissa käynti oli nopeasti ohi. Tuo oli täysin erilainen kanavasulkukokemus, kuin mitä missään muualla olin kokenut. Etukäteen mietin, että tulisiko 8 sulun ohittaminen, vielä jopa kahteen kertaan, olemaan tylsää, mutta ei todellakaan ollut tästä pelkoa. Joka kerta se oli yhtä jännittävää.

Ensimmäinen yritys yhdistää Saimaa ja Suomenlahti tehtiin jo 1499-1510, mutta varsinainen kanava rakennettiin Lauritsalasta Viipurinlahdelle vuosina 1854-56. Silloin kanavaa oli 36 km ja 76 metrin pudotus vaati 28 sulkua, joiden portit olivat puisia. Sulkuja hoidettiin käsin, kun nykyään ne ovat kauko-ohjauksella. Ei ihme, että matkustus Saimaan kanavalla saattoi viedä useita päiviä. Viimeisin rakennustyö tehtiin 1963-68, kun kanavaa oikaistiin ja koko sulkujärjestelmä uusittiin.

Ennen Venäjän puolelle tuloa oli pakko kaikkien suomalaisten mennä sisätiloihin kuuntelemaan Viipuri-infoa eli ennen kuin saimme täytettäväksemme maihinnousukortit, niin aivan ihana risteilyemäntämme kertoi hauskoja sattumuksia ja mitäeisaatehdä -kertomuksia aikaisemmilta reissuilta. Meille ne olivat hauskoja, mutta tuskin niitä tilanteita ratkoessa Venäjän viranomaisten kanssa laivan henkilökunnalla oli ollut hauskaa.

Sitten tultiinkin jo Venäjän puolelle. Maisema ei muuttunut juuri ollenkaan, mitä nyt pieniä hiekkapoukamia oli kanavareitin molemmin puolin vähän väliä sekä rannoilla näkyi enemmän ihmisiä retkellä ja ongella kuin mitä meillä näkyy.

Sitten Viipuri häämöttikin jo horisontissa ja lähemmäksi rantaa tultaessa sydän sykähti, kun näin remontoidun taidemuseon seisovan ylväänä katse merelle päin. Noin 5,5 tuntia keski matka yhteen suuntaan ja Viipurissa oli aikaa noin 3 tuntia kierrellä ja ihmetellä.

Viipurissa näkyi hyvin uusi aika ja vanha ränsistynyt aika kiehtovalla tavalla. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, kuinka kauniilta kaupungilta se näytti, koska kaikenlaisia juttuja olin kuullut. Siellä olisi käyskennellyt kauemminkin. Osa laivan matkustajista oli ollut yötä Viipurissa ja siksi paluumatkalle Suomeen tuli puolet lisää matkustajia. Minulla oli vain tällainen pikakäynti, koska pääosassa oli risteily. Mutta se riitti hyvin.

Satama siis kutsui jälleen. Kotimatka alkoi ilman kommelluksia, vaikka meno laivalla alkoi muistuttaa jo kunnon lauantai-illan meininkiä, mutta ei se minua häirinnyt. Onneksi ilma oli koko päivän ollut todella lämmin, niin yläkannella tarkeni koko matkan ajan.

Reitti oli jo tuttu, mutta silti en kyllästynyt katselemaan maisemia. Illan viiletessä vain viltin hain ympärilleni ja jatkoin pimenevän illan ihastelua vesiltä käsin. Väylän valot ja huikean kaunis auringonlasku toivat taivaalle väriä ja vain huokailin.

Lappeenranta lähestyi, vaikka yritin vastustaa. Oli niin ihana reissu jälleen! Kello oli lähes 22 ja satama oli täynnä väkeä juhlimassa kesän loppua ja minä kesän viimeistä risteilyä. Kahdeksan risteilyä yhdessä kesässä on paljon, mutta silti olisin voinut tehdä niitä enemmänkin. Ensi kesälle jäi pitkä lista toiveristeilyistä vielä, joten sinne asti on jaksettava odottaa.

Faktat: Näitä risteilyitä tekevät muutkin, mutta minä olin Saimaatravelin matkalla ja risteily + yksi ruokailu laivalla oli yhteensä 100 e. Hinnat vaihtelee, mutta minun syyksi valikoitui tämä laiva m/s Carelia ja juuri tuo päivä, koska siinä oli kapteenina siskoni perhetuttu, nuori kaveri, mukava ja ystävällinen.

Kahden päivän risteily höyrylaiva m/s Puijolla Lappeenrannasta Kuopioon 7.-8.8.2019

Jotkut ovat meri-ihmisiä ja jotkut järvi-ihmisiä. Minä kuulun jälkimmäisiin ehdottomasti ja odotin tuota kahden päivän sisävesiristeilyä kuin kuuta nousevaa. Kaksi päivää sain kulkea höyrylaiva m/s Puijolla ohi erilaisten järvimaisemien niin Saimaalla kuin lopuksi Kallaveden puolellakin. Klo 8.30 olin Lappeenrannan satamassa valmiina uuteen seikkailuun. Väkeä alkoi kertymään laivan viereen ja suurin osa matkalaisista oli eläkeläisiä, minä puolestaan nuorimmasta päästä. Yhdeksältä laiva irrottautui laiturista ja matka kohti uutta alkoi.

m/s Puijo on rakennettu vuonna 1914 ja vuosien varrella sitä on korjailtu ja uudistettukin hieman. Se tunne, kun astuu höyrylaivan vanhaan nostalgiseen tunnelmaan, on sanoinkuvaamaton. Puijo tuntui heti kotoisalta ja otti avosylin minut vastaan. Tarjanne on ehkä edelleen laivana ykkönen minulle, mutta kyllä tuo Puijokin varasti paikan sydämestäni. Oli ihanaa olla jälleen höyrylaivan kannella tuulensuojaisessa paikassa istumassa ja vain nauttia matkasta. Otin vastaan mitä tarjottiin. Päivä oli aurinkoinen, vaikkakin hieman viileähkö. Satamasta lähtiessä näki tukinuittopaikkoja ja vastaan tuli myös jotain sellaista, mitä en ollut missään muualla vielä nähnyt eli valtavia tukkimääriä kuljettavia lotjia, joita veneet työnsivät edellään. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että puita edelleen kuljetetaan myös vesiteitä pitkin.

Suur-Saimaa avautui melkein heti eteeni ja horisontti oli kaukana utuisena. Mieleni rauhoittui heti. Ihailin matkalla komeita hiekkarantoja ja kukkulasaaria. Tuuli pyyhki mielestäni kaikki muut asiat ja todella sain elää vain siinä hetkessä. Vielä kun norppa olisi matkan aikana nostanut päätään näkyville, mutta sitä on kuulemma todella harvinaista nähdä. Viisaimmat matkustajat olivat varautuneet kiikareilla matkaan, mutta minä sain tyytyä vain kameran linssin läpi tiirailuun. Ketään meistä ei silti onnistanut. Kaikkea ei voi saada.

August Ramsay kuvaili retkeään Saimaalla vuonna 1891 näin (hän tosin oli liikkeellä meloen ja höyrylaivat kulkivat siihen aikaan nopeampaa kuin nykyään):

"Sisämaan luonto on yksitoikkoinen, se täytyy myöntää, yksitoikkoinen matkailijalle, joka tahtoo pikajunan vauhdilla kiiruhtaa nähtävästä paikasta toiseen. Näköalat eivät vaikuta valtavasti, ei ole suurenmoisia, voimakkaita kuvia, joista hurmaannuttaisiin, taulu on toisensa kaltainen; varjostukset ja vivahdukset saattavat vaihdella, mutta pääluonne on aina sama. Nopealla höyrylaivamatkalla näitä järviä pitkin ei myöskään opita tuntemaan näitä seutuja, siihen täytyy panna runsaammin aikaa. Silloin vasta taulut tulevat eläviksi, tunkeutuvat katselijan koko olemukseen ja yhtyvät kokonaisiksi; silloin yksitoikkoisuus haihtuu, kuvan yhtäläisyys jää huomaamatta, sillä eipä silloin enää etsitä silmin katseltavia tauluja, vaan ympäristöä tai kehystä niille tunteille ja ajatuksille, joita häiriötön, puhdas, tyyni luonto herättää."
(Paasilinna Erno, "Matkoja vanhassa Suomessa", Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1990, s. 98)

Tultiin Puumalaan, jossa laiva pysähtyi hetkeksi ja koska olimme edellä aikataulusta, niin siinä ehti hyvin käydä maissa jäätelökioskilla hakemassa pehmiksen. Se kruunasi kesäpäivän. Puumalan jälkeen aurinko lämmitti enemmän, väylät kapenivat ja rannat muuttuivat kallioisemmiksi. Ohitettiin Kietävälän lossi ja matka jatkui Partalansaaren reunoja kiertäen. Tämä Partalansaari on yksi Suomen isoimmista saarista ja sen joutuvat soutajat kiertämään Sulkavan souduissa joka kesä. Nopeimmat kuulemma jopa viidessä tunnissa.

Klo 16.30 oli päivällisen aika. Laivalla voi nauttia sekä lounaan että päivällisen, mutta minulle aamupala riitti hyvin tuonne asti ja se oli hyvä hetki nauttia keittiön antimista lämpimässä salongissa. Laivalla tarjoillaan aina pöytiin ja joka kerta on sekä alkupala, pääruoka että jälkiruoka. Laivan henkilökunta oli todella ystävällistä sekä auttavaista koko matkan ajan ja suurkiitokset keittiöön, ruoka oli mahtavaa!

Ruokaillessani mentiin Vekaransalmen rakenteilla olevan sillan alta. Nyt siinä kulkeva lossi poistuu pian käytöstä. Näiden päivien aikana näin ainakin 6 lossia, joten tuolla niitä onneksi vielä kulkee. Se on meidän katoavaa liikennekulttuuria. Syönnin lomassa tultiin myös pitkälle Pihlajavedelle, jossa matkasimme 20 km aivan suoraan! On se ihmeellistä seutua.

Aloimme lähestyä Savonlinnaa, joka oli matkamme puoliväli. Olavinlinnan ilmestyminen näkösälle sai kaikki huokailemaan ja kaivamaan kamerat esille. Oli majoittumisen aika. Laivassa oli 4 hyttiä, mutta valitettavasti ne olivat jo menneet, kun varasin matkan. Minun yöpymiseni oli siis hotellissa laivan läheisyydessä. Ensimmäinen päivä takana ja uni tuli nopeasti.

Toisena päivänä klo 9 matka jatkui Savonlinnasta kohti Kuopiota. Saimaa jäi taakse. Päivä alkoi pilvisenä, mutta lämpimänä ja joitain sadekuurojakin oli luvattu päivälle, mutta me onnistuimme matkaamaan aina siellä, missä ei satanut. Laivan kansi täyttyi jälleen porukasta ja iloinen puheensorina täytti ilman.

Alkumatka oli saarivoittoista, puita ja kukkulaa. Kapean salmen kurvit kun selätimme, aloimme seurata pientä Haukivettä ns. rantareittiä pitkin. Rauhoittava näkymä, kun toisella puolella laivaa näkyi saarta saaren perään ja toisella puolella aavaa järvimaisemaa. Jatkoimme hieman laajemmille vesille, tuuli enemmän ja pieniä vaahtopäitäkin ilmestyi veden pinnalle, kun ohitimme Linnasaaren kansallispuistoa. Tuli kylmä, pakko hakea ensin viltti päälle ja sitten siirtyä yläkannen salonkiin sisälle lämmittelemään.

Tulimme Soisalon rannoille. Aurinko uskaltautui esille aina välillä ja toi helpottavan lämmön mukanaan. Jälleen tarkeni hyvin olla ulkokannella ja tarkkailla tilannetta, kun lähestyimme Varkautta ja Taipaleen kanavaa. Jouduimme odottamaan siinä kanavalla melkein tunnin, kun kanavassa oli juuri tulossa suuri hollantilainen rahtialus, joka juuri ja juuri mahtui koko kanavaan. Seurasimme kuin parastakin jännitysnäytelmää kuinka se lipui sentti kerrallaan kanavasta ulos. Hitaasti mutta varmasti.

Varkauden jälkeen tuli ihania kapeita kohtia. Tunnelmallisia mutkia, hiljaista vauhtia välillä, pieniä mökkejä rannoilla, jopa peltoja ja maataloja. Maisema muuttui jyrkistä kallioista maalaismaisematyyliseksi idylliksi. Oli mielenkiintoista seurata tätä hienovaraisesti muuttuvaa maisemaa ja kokea sen vaikutukset itseeni.

Leppävirralta poikettiin hakemaan yksi matkustaja kyytiin ja sen jälkeen ajettiin pitkä pätkä kapeata väylää pitkin hitaasti, jotta ei syntyisi allokkoa. Rantoja reunustivat tunnelmalliset mökit ja hulppeat omakotitalot. Kaikki olivat ulkokansilla ihailemassa maisemia, joten henkilökunta odotti päivällisen kanssa sen aikaa, että pääsimme tuon kohdan ohi. Nyt maukkaan ruoan lomassa ohitettiin Konnuksen kanava. Kuopioon enää vajaa tunti matkaa. Horisonttiin ilmestyivät korkealle kohoavat vaarat, niiden edessä ita-auringon luomassa auringonsillassa hohtivat kalastajaveneiden silhuetit. Vesitimantit sädehtivät. Elokuvaa!

Puijon tornikin häämötti jo maisemassa ja se tiesi sitä, että matka oli loppumassa. Oli ollut niin ihanat kaksi päivää, että olisin voinut jatkaa vielä toisen mokoman lisää. Haikeus ja samalla suuri onni valtasivat mieleni. Onneksi lähdin tälle matkalle. Siellä koetut tunnelmat kantavat koko ensi talven yli ja niihin voi aina palata. Sisälläni asuu rauha.

Faktat:  2 pv risteily Lappeenranta-Kuopio 200 e/hlö hotellissa (180 e/hlö hytissä), lounas ja päivällinen kumpikin erikseen 20 e/kpl.