Risteily Elias Lönnrot -siipirataslaivalla Keuruulla

Parasta Suomi-seikkailuissa on se, että mihin tahansa asiaan perehdyn, niin koko ajan se tuo lisää mielenkiintoisia tutustumisen kohteita ja tuntuu, että aika ei riitä tutkia kaikkea tarpeeksi syvälle. Intuitiolla on myös osuutta asiaa eli asioita tapahtuu juuri oikeaan aikaan ja nyt avaan tätä hieman. Aloitin tämän kesän seikkailut siis ajatuksella, että haluan tutkia ja kokea vanhoja järvillä tehtyjä laivareittejä ja mahdollisesti myös päästä vanhojen höyrylaivojen ja muidenkin kyytiin. Altar Aalto -risteilyltä jäi kytemään ajatus kulkea Alvar Aallon jalanjäljillä ja sen aion kyllä toteuttaa jossain vaiheessa, mutta nyt on risteilyjen aika ensin. Sitten vierailin Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä ja sieltä sain tutulta kauppiaalta sattumalta käsiini kirjan, joka on aiheeseeni liittyvä, siis juuri minulle tarkoitettu! Eli Tampereella 1800-luvun loppupuolella työskennelleen saksalaisen koneinsinöörin Hermann Kauffmannin kirjoittama Hauskoja muistoja Tampereen tienoilta.

Päätin lähteä Pyhäjärvelle risteilemään, josta kerroin viimeksi, ja samalla lueskelemaan tätä kirjaa. Kävikin ilmi, että tämä Hermann Kauffmann oli suunnitellut ensimmäisen suomalaisen siipiratashöyrylaivan Laukon kartanon isännän Adolf Törngrenin tilaamana ja se oli s/s Elias Lönnrot. Se rakennettiin Tampereen Pellava ja Rauta-Teollisuus Oy:n telakalla Tampereella ja laskettiin vesille 6.6.1865. Se liikennöi aluksi Pyhäjärvellä Laukkoon ja Lempäälään, sitten Näsijärven puolella Kuruun ja Teiskoon ja viimeksi Keurusselällä Keuruun ja Mäntän väliä. Oli pakko ottaa enemmän selvää tästä vanhasta laivasta ja harmikseni luin, että se oli romutettu 1926. Mutta 1986 siitä oli tehty replika eli aika tarkka jäljennös Turun telakalla ja nykyinen siipirataslaiva Elias Lönnrot on dieselkäyttöinen ja se risteilee kesäisin Keurusselällä. Pakkohan sitä oli lähteä katsomaan.

Eilen matkasin siis Keuruulle. Ahtolan satamasta laiva tekee tunnin mittaisia risteilyjä ja parina päivänä on myös pidemmät Keuruu-Mänttä -risteilyt. Minulle riitti nyt hyvin tuo tunnin matka. Etukannella hieman tuuli, mutta toisaalta sieltä näki hyvin maisemat ja siellä pystyi myös keskustelemaan. Sateen sattuessa laivan takaosassa oli katettu kansi ja tietenkin alakannelle olisi päässyt täysin suojaan. Siellä oli aivan ihanan nostalginen salonki, jossa toimi myös pieni kahvila. Mutta onneksi sadetta ei tullut. Siipirattaiden ääni keulassa oli mukavaa kuunneltavaa, mutta jos meni niiden viereen, meteli oli aika kova.

Laiva ajeli hiljakseen eikä suurta lenkkiä tehnyt, joten maisemat eivät kovin suuresti vaihdelleet. Kävimme kääntymässä erään sillan luona ja hieman jännitystä matkaan toi laivan eteneminen kohti siltaa koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Vaikka näki selvästi että laiva ei tule mahtumaan siitä sillan alta, niin silti sitä jännitti että aikooko se oikeasti mennä siitä, koska niin lähelle mentiin. Siinä kuitenkin pysähdyttiin ja kapteeni kertoi laivan historiasta hyvällä huumorilla. Sitten käännyttiin ja lähdettiin takaisin satamaa kohti.

Tähän lopuksi vielä tarinaa tuosta Kauffmannin kirjasta koskien Elias Lönnrot -laivan syntyä:

"Jo kesällä 1864 kävi selväksi, etteivät pienet höyrylaivat Udatsa ja Strela riittäneet hoitamaan yhä vilkastuvaa liikennettä Tampereen ja Hämeenlinnan välillä. Edellisenä talvena oli kyllä hankittu uusia lotjia, mutta riittävän konevoiman puutteessa laivat eivät kyenneet hinaamaan niitä niin nopeasti kuin olisi ollut tarpeellista. Tavaraliikennettä hidastutti myös kuljetus maitse Lempoisten kannaksen yli, ja sade aiheutti silloin joskus vahinkoa. Matkustajat käyttivät vain harvoin laivoja, sillä kun näillä aina oli lotja taikka pari hinattavanaan, ne kulkivat kovin hitaasti, niiden lähtöajat olivat perin epävarmat ja ne olivat varsin riippuvaisia säästä.
     Kun yhtiö ei ollut halukas tyydyttämään nopeamman liikenteen vaatimuksia, päätti tuomari Törngren ratkaista asian. Olihan tämä liikenneväylä hänen helmalapsiaan. Törngren, joka siihen aikaan oli Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osakeyhtiön isännöitsijänä, saapui eräänä elokuun päivänä mainittuna vuonna konepajan konttoriin, kääntyi minun puoleeni ja sanoi:"Eikö ole perhanaa, että ihmisille täytyy väkisin tyrkyttää heidän omaa hyväänsä? Hämeenlinnan yhtiö ei ole perillä eikä välitä siitä, mitä me täällä Tampereella tarvitsemme. He kuvittelevat liikenteen sujuvan nykyisillään kovin hyvin ja arvelevat ettei sovi hätäillä eikä katsoa omaa sen paremmin kuin liikennöitsijäinkään etua, joka ehdottomasti vaatisi seuraamaan aikaansa ja ottamaan tilaisuudesta vaarin niin kauan kuin aikaa on sillä kerran rautatie kumminkin tekee lopun kaikesta. Mutta nyt olen lopullisesti päättänyt, että se laiva, josta olen monta kertaa kanssanne puhunut, rakennetaan, ja kun en ole voinut hämeenlinnalaisia siihen taivuttaa, rakennan sen itse ja kilpailen heidän kanssaan, jos tarvis on. Käykää siis heti käsiksi asiaan ja rakentakaa laiva, joka soveltuu näille vesille ja joka kulkee niin nopeasti kuin mahdollista."
     Kaupungissa odoteltiin jännittyneinä tämän höyrylaivan valmistumista, en tiedä mistä syystä. Malttamattomin oli epäilemättä tilaaja, joka vesillelaskutilaisuudessa kuuluu sanoneen: "Ellei laiva mene kuin itse piru, en ota sitä vastaan". Kun kuulin tästä uhkauksesta, en voinut muuta kuin vastata, että vaikka en tiennytkään, kuinka nopeasti mainittu herra pinkoi, toivoin kuitenkin laivan pysyvän suunnilleen tasoissa. Puoli kaupunkia seisoi rannalla laivan hiljalleen ja onnellisesti lipuessa virtaan, ja omistaja antoi sille nimen Elias Lönnrot." (Elias Lönnrot oli ollut kotiopettajana Laukon kartanossa)
(Kauffmann Hermann, "Hauskoja muistoja Tampereen tienoilta", Werner Söderströmin Osakeyhtiön kirjapaino, Porvoo 1967, s. 186-188)

Ja koska asioita tapahtuu juuri oikeaan aikaan, niin tämän päivän Aamulehdessä oli monen sivun mittainen juttu Laukon kartanosta ja sen vaiheista. Tietenkin! Pakkohan sitä on joku sunnuntai tänä kesänä sitten risteillä myös Laukon kartanoon, jotta saan itse kokea tämän reitin ja maisemat.