Kun opas lopulta saapui myöhässä paikalle, edessä oli uusi onglema. Kirkon pääovi ei suostunut avautumaan. Hetken jo luulin, että en pääse kirkkoon sisälle lainkaan, mutta opas päästi minut eri ovesta ja jatkoi pääoven avaamisyrityksiä. Kaunis tynnyriholvaus katossa toi tilaan viihtyisyyttä, mutta kun valoja ei ollut sytytetty ja kirkossa oli aika hämärää, niin en päässyt nauttimaan tunnelmasta kunnolla. Opas tuli sanomaan, että nyt ei onnistu kirkon ovien avaus, joten hän joutui sulkemaan kirkon uudestaan. Olipa minulla tuuria, että sain edes hetken nauttia kirkosta.
Yllätyksekseni huomasin, että kirkon vierestä lähti opastettu keskiaikainen polku, jonka pituus oli 3 km. Sitä oli pakko päästä hetken matkaa edes kulkemaan, vaikka varusteeni eivät olleet kävelyä varten. Olin ihan fiiliksissä, kun sain kävellä polkua jota pitkin kirkkoonkin oli ehkä kävelty keskiajalla. Ihana polku metsän keskellä kulki kallioiden päällä sekä jäkälien ja sammalien keskellä. Aivan mahtavaa! Harmitti suunnattomasti, kun ei ollut aikaa kävellä koko polkua, vaan jouduin palaamaan puolesta välistä takaisin. Hento tuulenhenkäys puhalsi puiden välistä ja ilma oli sopivan viileä pieneen kävelyyn. Sateella kalliot olisivat olleet liukkaat, mutta nyt ne kuivina ja sileinä suorastaan houkuttelivat rauhaisaan kävelyhetkeen ja mieleni olisi tehnyt hyppelehtiä pitkin poikin kallioita niin kuin lapsena, mutta ikä ei enää suosi hyppelyä... Tämä kävely kuitenkin pelasti muuten ankeahkon kirkkovierailun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti