Sata tarinaa keskiaikaista kivikirkoistamme: 79. Nauvon kirkko

Nauvon kirkko oli yksinkertainen ulkoasultaan, mutta sisältä mielenkiintoinen. Tuo Nauvon ja Korppoon kirkkojen primitiivisten kuvien maailma oli aivan ihana. Noita kuvia olisi katsellut vaikka kuinka kauan ja aina ne hauskuuttivat ja ilahduttivat ja mietityttivät. Erilaiset kasvi- ja köynnösaiheet olivat vallanneet Nauvon kirkon ja pilareista löytyi upea valikoima kukkia.

Mutta en voinut välttyä sielläkään tutulta aiheeltani, kun löysin yhdestä pilarista omalaatuisen naamahahmon, kohdasta mistä holviruoteet lähtivät kohti kattoa. Se oli hauska mustattuine silmineen ja selvästi virnisteli minulle sieltä ylhäältä kuin pilaillakseen, että pitäisikö kiinni noista ruoteista vai päästäisikö irti. Suosittelin hänelle vain jatkamaan tärkeää tehtäväänsä. Virnistelköön vain rauhassa minulle ja muille kävijöille. Jos se oli tehty rakentajan omakuvaksi, oli siinä ollut hyvä huumorintaju tekijällä.

Katselin rauhassa kaikkia kuvia, erilaisia lintuja ja hahmoja. Tiiliset pilarit, monet holvikaaret raitamaalauksineen, yksinkertaiset kuvat ja ihana tunnelma - nuo olivat parhaita hetkiä matkallani.

Nauvon kirkossa kohtasi myös jännän maalatun ja kirjoitetun hirsipalkin kahden pilarin välissä, jollaista en ollut muualla nähnyt.

Pienet vinoneliölasimaalaukset ikkunassa olivat kauniit ja niiden sanottiin olevan aidot keskiaikaiset. Sekin oli harvinaista herkkua, sillä  yleensä lasimaalaukset olivat tuhoutuneet tai sitten siirretty muualle ja tilalle tehty kopiot. Kuinka jännittävältä ja kauniilta oli varmaan tuntunut tuo valon leikki lasin pinnalla, kun eri sävyt nousivat esille ja lasi hohteli jalokivien lailla.

Erittäin hauska saarnatuolin tarina liittyy tuohon kirkkoon 1800-luvun lopulta, ja siitä Emil Nervander kertoo seuraavasti:

"Nauvon kirkossa oli kerran - luulen sen olleen yhdeksän vuotta sitten - aivan vähällä saada kunnia majoittaa Suomen, ehkä maailman, suurimman saarnatuolin. Kirkon laskuun oli nimittäin Pietarista ostettu tällainen valtava kapine, joka oli koristettu öljymaalauksin, monin veistetyin kuvin, auringon ja ristein ja niin edespäin, sekä maksettu siitä 200 ruplaa hopeassa. Kun se saapui määräpaikkaansa, huomattiin sen olevan aivan liian jättiläismäinen kirkolle ja sen kohtaloksi tuli pala palalta joutua huutokaupan vasaran alle. Vielä tänä päivänä näkee vaeltaja myötätuntoisin katsein neljä suurta, valkoiseksi maalattua pilaria, jotka ennen kuuluivat tähän saarnatuoliin, seisomassa portinpylväinä tiellä, joka kirkolta kulkee lähellä olevan kylän läpi. Puoliksi vinossa näyttävät ne melankolisesti filosofoivan kaiken maallisen suuruuden ja kaikkien ihmissuunnitelmien epävarmuutta."
(Nervander Emil, "Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla", WS Bookwell Oy, Porvoo 2010, s. 180)

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 78. Halikon kirkko

Halikon kirkko oli aivan huikealla paikalla, korkean mäen laella ja kirkon ympäristö oli laitettu kauniiksi. Koska ympäristö antoi odottaa paljon, niin en olisi malttanut odottaa, että pääsin sisälle. Samaa mahtavuutta ei kuitenkaan sisällä kohdannut.

Kirkon opas oli todella ystävällinen ja kertoi kaikista kirkon uudistusvaiheista ja aatelisista, jotka niihin uudistuksiin olivat vaikuttaneet. Tarinat olivat mielenkiintoisia. Kuten vaikka se, että miksi kirkon sisällä kulmissa oli maalattuna aika absurdin näköisiä pylväitä. Keskiajalla kirkon keskellä oli ollut pylväät, jotka sitten oli uudistusvaiheessa poistettu ja ne oli kuitenkin haluttu jättää muistoihin noilla pylväsmaalauksilla. Hyvä ajatus, mutta toteutus näytti kyllä oudolta.

Aina olisi hyvä tietää taustalla olevia tarinoita, se usein muuttaa ensivaikutelmaa. Halikon kirkossa oli haluttu säilyttää kirkon vanha viinikellari ja opas antoi kurkistaa sinne sisälle. En uskaltanut mennä aivan alas asti, mutta kurkistin sen verran, että hyvin oli tehty. Siitä kertoi jo sekin, että kun opas aukaisi kellarin luukun kannen, sieltä ei tullut sellaista kosteaa ja ummehtunutta hajua. Kyllä siellä oli aikamoisen määrän pystynyt viiniä säilyttämään.

Kellarihöyryistä selvittyäni katseeni vangitsi mielenkiintoinen alttarikaappi, joka esitti Neitsyt Mariaa ja kolmea kuningasta. Se oli luultavasti ns. Halikon mestarin työ 1500-luvun alusta. Kaappi on ollut upea väreiltään ja osin sitä näkyi vieläkin. Kuninkailla oli komeat hameet, vyöt, kruunut, hiukset ja parrat. Alttarikaappi vaikutti jopa nukketeatterimaiselta, joten oikeastaan odotti, että joku olisi pannut nuo "nuket" näyttelemään ja puhumaan. He olivat valmiissa asennoissa, ei puuttunut kuin vuorosanat. Jotka minun kuuluisi luultavasti tietää...

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 77. Kumlingen kirkko

Viimeisenä Ahvenanmaalla halusin käydä Kumlingen kirkossa ja hieman jännitti, ehdinkö sinne ollenkaan ennen kuin piti matkata seuraavalle lautalle. Kun oli ollut tuota huonoa onnea näissä aukioloajoissa. Kirkko oli jännästi keskellä metsää aika sivussa kirkonkylästä eikä edes meri näkynyt vierellä. Sijainti ihmetytti, mutta kirkon ympäristö oli todella esimerkillisen hyvin hoidettu. Siellä oli lummelampi ja jokaisella haudalla oli mitä viehättävimpiä kukkaistutuksia. Lumoavaa!

Olin runsaasti etuajassa paikalla, jos opas sattuisi tulemaan ajoissa. Ja ihana opas saapui paikalle 15 minuuttia etuajassa ja päästi sisälle samalla, kun availi paikkoja. Aivan mieletön tummahehkuinen kuvamaailma aukesi silmieni eteen ja tällaisia värisävyjä en ollut nähnyt missään muualla. Oli mustaa, tummanpunaista, syvää keltaista ja valkoista, kerta kaikkiaan aivan käsittämätön värimaailma!

Maalaukset eivät olleet koskaan olleet piilossa ja siksi olivat niin hyvin säilyneet. Siellä voi eläytyä keskiajan ihmisen kokemiseen todella loistavasti. Näkemistä riitti joka suunnassa ja luulenpa, että noihin kuviin ei kyllästy. Joillekin tuo tumma maailma voi olla ahdistava, mutta minulle se sopi. Sakaristonoven vieressä näki vielä jälkiä seinien pesusta, kun isonvihan aikaan venäläinen sotaväki piti Kumlingen kirkkoa majapaikkanaan ja sytytti nuotioita sisätiloissa. Savun nokeamat maalaukset yritettiin sitten pestä puhtaiksi, mutta huonoin tuloksin, koska osa maalauksista hävisi.

Ei ollut mukavaa yrittää imeä itseensä mahdollisimman paljon tuosta uskomattomasta tunnelmasta, kun tiesi että oli kiire lautalle. Enkä siis ehtinyt huomaamaan mitään muuta kirkosta, kun olin vain niin haltioissani maalauksista ja väreistä. En saanut sanaa suustani, kun olin niin häkeltynyt.

Ei olisi voinut Ahvenanmaan kierros paremmin loppua. Olisi kyllä harmittanut, jos tuo kokemus Kumlingen kirkossa olisi jäänyt kokematta, vaikka se nytkin jäi hyvin lyhyeksi. Sundin kirkko herkkyydellään ja Kumlingen kirkko vahvuudellaan olivat kyllä minulle Ahvenanmaan ehdottomat helmet. Kun tätä Ahvenanmaan saaristoa pitkin matkasin kotiinpäin saaresta toiseen ja lautalta toiselle, ei voinut olla ihastumatta maisemaan. Siksi tähän sopiikin hyvin ranskalaisen Louis Léouzon Le Ducin upea kuvaus 1800-luvun alkupuoliskolta:

"Mikään ei voi olla viehättävämpää kuin kesäinen matka Ahvenanmaan saariston halki! Maisema on täynnä salaperäisyyttä, aurinko luo siihen väsymättä lempeää valoaan kuin lamppu, joka on suljettu himmeänkuultavaan kupuun. Lipuessaan veneessä rantoja pitkin matkamies vaipuu haaveisiin. Jokainen saari ja luoto on kuin graniittimaljakosta kohoava viheriöivä kimppu. Vesi on melankolisen tyyntä; usein se leviää äärettömiin etäisyyksiin, välillä työntyy syrjäiseen poukamaan tai huuhtelee hiljalleen punaisia kallioita tai kukkivia kanervikkoja. Ei kuulu muuta ääntä kuin venemiesten laulua tai veden loiskahduksia kalastajien heittäessä verkkojaan. Illansuussa ilmaantuu joskus taivaanrannalle näkyjä: siellä on näkevinään milloin hauskoja huviloita, vihreitä niittyjä ja varjoisia metsiköitä, milloin feodaalilinnoja nostosiltoineen, torneineen ja valleineen, haarniskoituine ritareineen, hovipoikineen ja ylpeine linnanrouvineen, milloin taas kokonaisia kaupunkeja, tuttuja tai tuntemattomia. Sitten vain kevyt tuulenvire, ja äkkiä kaikki katoaa. Ilmiön tieteellinen nimi on Fata morgana. Kaikista pohjoisista seuduista juuri Ahvenanmaan saaristossa tätä meteorologista ilmiötä esiintyy useimmin."
(Le Duc Louis Léouzon, "Pariisista Pohjantähden alle", Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2001, s. 181)

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 76. Föglön kirkko

Föglön kirkko Ahvenanmaalla oli aivan mielettömällä paikalla kallioiden päällä ja siellä se kauniina ovi auki odotti. Oli ihanaa nousta kirkkoon kallioita pitkin kävellen. Oli jälleen kuin jossain sadussa eläisi. Tuolla, metsän keskellä saaristossa, oli tuollainen kirkko.

Mutta voi mikä pettymys jälleen sisälle mennessäni. Kaikki vanha oli poissa ja kirkko sisältä täysin meidän nykykirkkomme. Kontrasti oli vain liian suuri ulkoasun kanssa, joten väkisinkin pettyi. Hieman romanttisemmin paikasta ajatteli Emil Nervander vuonna 1872:

"Toivoisin, että joku tulevan saaristoromaanin kirjailijatar vierailisi Föglön äskettäin kuntoon puhdistetussa ja uudelleen rakennetussa pienessä kivisessä ristikirkossa. Varmasti hän nähdessään tämän idyllisen, rauhaisan temppelin inspiroituisi niin, että sijoittaisi Föglöseen pienen saaristonovellin, jossa olisi nuori, epätavallinen pappi, ujoa, orastavaa rakkautta, juhannuspäivän pyhävaatteita ja kertomuksen onnellisena loppuna kaunis vihkiseremonia valoisassa, iloa tuottavassa kirkossa. Vahinko vain, että tämän juhlan osanottajat helposti voisivat saada itselleen kunnioitusta herättävän nuhan kosteassa kirkossa!"
(Nervander Emil, "Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla", WS Bookwell Oy, Porvoo 2010, s. 144)

Kirkosta löytyi kuitenkin keskiaikainen aarre ja sellaista en ollutkaan ennen nähnyt. 1960-luvun kaivauksissa löydettiin keskiaikaisen alttarin salalokerosta pieni, noin 6 cm korkea, kullattu hopeakrusifiksi, jossa oli pieni luukku kääntöpuolella. Sieltä taas löytyi pieni luunsiru ja pergamentinpala, jossa lukee "Maria Magdaz". Tämä reliikki krusifiksi on nykyisin upotettuna lasiin ja metalliin ja sijaitsi kirkon alttarilla. Valitettavasti aivan alttarin viereen ei päässyt, joten krusifiksia ei päässyt näkemään läheltä. Jotain lämpöistä tunnelmaa siitä välittyi kauempaa katsottunakin. Onneksi kirkossa myytiin postikortteja, joihin se oli hyvin kuvattuna, niin pääsi ikään kuin näkemään sen lähempääkin. Kaunis toteutus ja upea löytö! (Valitettavasti oma kuvani ei tuo sille oikeutta.)

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 75. Lemlandin kirkko

En voi lakata ihastelemasta Ahvenanmaan kirkkojen upeutta, joka eroaa mantereen kirkoista siinä, että ne eivät ole harmaakivikirkkoja, vaan paikallisesta punagraniitista tehtyjä. Niiden pinta oli minun silmiini hyvin maalauksellinen, varsinkin silloin kun seinää vielä osittain peitti valkoinen kalkkilaasti, niin kun Lemlandin kirkossa.

Kirkko oli hyvin erikoislaatuinen sisältä. Maalaukset, jotka olivat alun perin olleet kolmessa kerroksessa, olivat huikeita. Ne olivat kyllä yksiä vaikuttavimpia maalauksia, mitä noissa kirkoissa olin nähnyt. Niissä oli todella selkeitä kuvia, upealla tyylillä tehtyjä ja mahtava väripaletti kelta- ja ruskeasävyjä! Tarina ei kertonut, olivatko värit muuttuneet aikojen kuluessa vai olivatko vielä alkuperäisiä. Upeita joka tapauksessa.

Kuinka mahtavalta kuori olikaan näyttänyt keskiajalla kokonaan maalattuine seinineen ja tuoreine väreineen. Oli jotenkin kaihoisaa ajatella, minkälaisen taiteen keskellä keskiajalla oli eletty. Ja vaikka kirkossa oli sisällä vain tasainen valkoinen lautakatto, se ei muuttanut tunnelmaa, vaan ehkä jopa korosti tuota kuvamaailmaa. Herkkyyttä tilaan toi sakariston oviaukossa kiemurteleva köynnöskoristelu. Hieno kokemus!

Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 74. Vårdön kirkko

Kaikki ei aina mene ihan putkeen. Oli kyllä mukava ajella lossilla aamutuimaan, kun suuntasin Vårdön kirkkoa kohti, jonka piti netin tietojen mukaan aueta klo 9. Kun pääsin perille, niin kirkon kyltissä luki, että se aukeaisi vasta kymmeneltä. Siinä sitten odottelin ja odottelin, mutta ketään ei ilmestynyt paikalle. Ulkoapäin kirkko oli suloisen kaunis ja kutsuva. Ja vieressä kulkeva vanha postitie punagraniittisine päällysteineen oli viehättävä lisä kirkolle. Kun vain olisi päässyt sisälle. Kellon tultua 10.40 luovutin. Ei tainnut kukaan olla tulossa ja vielä oli muutakin katseltavaa samalle päivälle. Ei auttanut muu, kun mennä lossille takaisin...