Torni kiinnitti ensimmäisenä huomioni, kun saavuin Finströmin kirkolle. Sen muoto suorastaan vangitsi katseeni ja ruokki mielikuvitustani mitä ihmeellisimpiin tarinoihin.
Emil Nervander kertoo yhden tarinan siitä, miten tavallisesta pojasta tuli taiteilija 1800-luvun lopulla ja tarina sijoittuu juuri Finströmin pitäjään:
"Karl Emmanuel Jansson oli noin 14 vuoden iässä käynyt Godbyn ala-alkeiskoulun. Tähän aikaan Finströmissä oleskeli työasioissa Tukholmasta kotoisin oleva maalarinkisälli nimeltään Kellgren, joka nuoruudessaan oli lyhyehkön ajan opiskellut vapaiden taiteiden akatemiassa. Opiskeluajastaan hän oli ottanut mukaansa halun, muttei lahjoja korkeampaan maalaustaiteeseen. Hänen kauttaan heräsi nuoressa ahvenanmaalaisessa pojassa halu piirtää, ja ehkä hänessä jo silloin jokin ajatus tämänsuuntaisesta tulevaisuudesta antoi aistia heikot, epävarmat siivenlyöntinsä. Silloin kuuli tohtori von Knorring puhuttavan hänen piirustuksistaan ja antoi käskeä häntä tuomaan ne pappilaan, mistä eräänä kauniina päivänä joitakin arkkeja Janssonin täyteen piirtämiä vapaita aiheita lähetettiin Fredrik Gygnaeukselle Helsinkiin.
Vastauksena tähän saapui Gygnaeukselta viesti, että Janssonin on heti lähdettävä Turkuun, missä hän tulisi saamaan Ekmanin ilmaista opetusta ja taideyhdistykseltä varoja 10 ruplaa kuussa elatukseen. Nyt siis oli päätetty, että Janssonista tulisi taiteilija. Mitä tämä sana tarkoitti, sitä ei nuori poika varmaan tiennyt. Paaston aikaan Jansson matkusti Turkuun huonossa säässä, vilustui pahasti tiellä sinne ja saapui sairaana Ekmanin luo. Tällä ei ollut mitään aavistusta taideyhdistyksen suunnitelmista pojan suhteen, ja tuntemattomana kuin eksyksiin joutunut lapsi seisoi tämä nyt taiteilijanuran portilla ja lämminsydämisenä tunnetun mestarin edessä. Ekman lupasi ystävällisesti pitää huolen pojasta kunnes saataisiin tietää taideyhdistyksen todellisesta tarkoituksesta. Viimein saapui kirje Helsingistä, ja Jansson oli Ekmanin oppilas."
(Nervander Emil, "Kesämatkoja Suomessa, Ahvenanmaalla ja Turun seudulla", WS Bookwell Oy, Porvoo 2010, s. 127)
Sisälle mennessä näky yllätti, sillä kirkko oli todella kaunis, melkein henkeäsalpaavan kaunis. Erilaisia kuva-aiheita oli runsaasti ja oli mielenkiintoista löytää erityylisiä maalauksia, jotka olivat selvästi useamman eri tekijän tekemiä ja osa myös uudemmalta ajalta. Eroja oli kiva etsiä: hauskoja primitiivisiä kuvia, taidokkaita seinämaalauksia ja mielenkiintoisia koristenauha-aiheita. Varmasti kaikille löytyy suosikkinsa. Minua viehättivät erityisesti erinäiset lintukuvat, joita kirkosta löytyi useita. Ei aavistustakaan, mitä lintuja ne olivat, mutta mielenkiintoisia olemukseltaan, kuten kattoholvissa oleva lintu, jonka suusta alkoi oikea köynnöstulva.
Yhdestä holvikaaresta löysin jälleen naamaveistoksen. Sieltä se katosta tuijotti ihmeissään alas, miten minä tänne olen joutunut...
torstai 23. toukokuuta 2019
keskiviikko 22. toukokuuta 2019
Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 69. Getan kirkko
Aamun valjetessa porhalsin heti Getan kirkkoa katsomaan. Odotellessani kirkkoon pääsyä tuijottelin kirkon seinämuuria lumoutuneena, koska sen värisävyt olivat niin mahtavat. Seinä oli kuin maalaus. Ja seinän vierellä kasvavat punaiset ruusut vielä viimeistelivät näyn. Täydellistä!
Kun opas lopulta saapui myöhässä paikalle, edessä oli uusi onglema. Kirkon pääovi ei suostunut avautumaan. Hetken jo luulin, että en pääse kirkkoon sisälle lainkaan, mutta opas päästi minut eri ovesta ja jatkoi pääoven avaamisyrityksiä. Kaunis tynnyriholvaus katossa toi tilaan viihtyisyyttä, mutta kun valoja ei ollut sytytetty ja kirkossa oli aika hämärää, niin en päässyt nauttimaan tunnelmasta kunnolla. Opas tuli sanomaan, että nyt ei onnistu kirkon ovien avaus, joten hän joutui sulkemaan kirkon uudestaan. Olipa minulla tuuria, että sain edes hetken nauttia kirkosta.
Yllätyksekseni huomasin, että kirkon vierestä lähti opastettu keskiaikainen polku, jonka pituus oli 3 km. Sitä oli pakko päästä hetken matkaa edes kulkemaan, vaikka varusteeni eivät olleet kävelyä varten. Olin ihan fiiliksissä, kun sain kävellä polkua jota pitkin kirkkoonkin oli ehkä kävelty keskiajalla. Ihana polku metsän keskellä kulki kallioiden päällä sekä jäkälien ja sammalien keskellä. Aivan mahtavaa! Harmitti suunnattomasti, kun ei ollut aikaa kävellä koko polkua, vaan jouduin palaamaan puolesta välistä takaisin. Hento tuulenhenkäys puhalsi puiden välistä ja ilma oli sopivan viileä pieneen kävelyyn. Sateella kalliot olisivat olleet liukkaat, mutta nyt ne kuivina ja sileinä suorastaan houkuttelivat rauhaisaan kävelyhetkeen ja mieleni olisi tehnyt hyppelehtiä pitkin poikin kallioita niin kuin lapsena, mutta ikä ei enää suosi hyppelyä... Tämä kävely kuitenkin pelasti muuten ankeahkon kirkkovierailun.

tiistai 21. toukokuuta 2019
Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 68. Sundin kirkko
Sundin kirkko on myös näitä vanhimpia kirkkojamme eli 1300-luvun alusta. Se seisoi jykevänä mäen päällä ja pelottomuudessaan oli upean näköinen, kuin satujen pieni linna. Ahvenanmaan kirkoilla oli yksi erityinen piirre yhteistä eli länsitorni, joka teki niistä linnamaisen näköisiä. Tornia oli käytetty ehkä varastona tai se oli rakennettu puolustusta varten, joka tapauksessa se oli ollut loistava maamerkki merenkävijöille.
Kun kirkkoon astui sisälle, kirkon upea siniharmaa väritys kutsui lämpimästi kulkijan tervetulleeksi. Todella kauniit kolmihaaraiset kynttilänjalat pitkin seiniä ja pilareita loivat jännän tunnelman. Olisipa ihana nähdä tuo kirkko sisältä silloin kun niissä kaikissa palaa kynttilät. Se olisi varmasti lumoavaa.
Harmaat kalkkikiviset pilarit olivat erikoisuus tuossa kirkossa ja niihin maalatut kuvioinnit todella herkkiä. Olisin voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan noita rauhoittavia pilareita kuvioineen ja kynttilänjalkoineen. Tuollaisen tunnelman haluaisin kotiinkin. Kirkossa oli myös upeita seinämaalauksia, joista yksi kuva oli tehty hauskasti hieman vinoon tilanpuutteen vuoksi. Ei haitannut, sillä eihän se kuvan sanomaa miksikään muuttanut.
Ihastuin myös "kukkiin", jotka oli maalattu kirkon kattoholveihin. Osasta niistä lähti keskeltä kattokruunu. Olivat taatusti erilaisia, mitä olin tuohon mennessä nähnyt. Lehterin kaiteelta löysin myös Markuksen. Kuutti Lavosen Markus teki Tyrväällä Pyhän Olavin kirkossa minuun niin suuren vaikutuksen, että aina silloin tällöin yritän katsella muitakin Markuksen kuvia ja tunnustella, löytyykö niistä sama tunnelma mitä Lavosen maalauksesta.
Alttarikaappikin oli värisävyihin sopiva ja upea kokonaisuus. Siinä oli yhdistetty keskiaikainen alttarikaappi aiheenaan Maria ja lapsi sekä yläosassa 1660-luvulla tehty barokkikoristus, jossa maalaus Ehtoollisen asetus. Aika hienovaraisesti minusta tuo yhdistäminen oli tehty ja pääasia oli, että keskiaikaista alttarikaappia ei oltu hävitetty, vaan nimenomaan hyödynnetty uuden kanssa. Loistavaa kierrätysajattelua jo tuohon aikaan!
Kirkossa oli vielä yksi erittäin vaikuttava veistos, nimittäin krusifiksi, jolla oli korkeutta yli viisi metriä. Huomiota herättävän herkkä ja kaunis. Kaikki nämä yksityiskohdat loivat kirkkotilasta rauhoittavan ja turvallisen paikan. Sen suojissa voi istuskella rauhassa mietiskelemässä eikä huomaakaan ajan kulua. Ehdottomasti yksi suosikkikirkoistani!

sunnuntai 12. toukokuuta 2019
Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 67. Jomalan kirkko
Ahvenanmaa kutsui! Aikaa oli vain muutama päivä, vaikka kirkkoja oli monta. Onneksi Ahvenanmaalla oli lyhyet välimatkat paikasta toiseen. Erittäin suositeltava kohde kesäreissulle. Ahvenanmaa on sijainnut keskiajalla eri puolilta tulevien vesireittien risteyksessä, joten sinne on rantautunut erilaisia tyylejä ja ne näkyivät kirkkojen ulkomuodoissa ja sisätiloissa. Ahvenanmaa on nähnyt monenlaista kulkijaa aikojen saatossa ja Topelius kirjoittaakin tunnelmallista kuvausta talvisesta kirkkomatkasta Ahvenanmaalla Maamme-kirjassaan:
"Selkeätä talviaamua on sisäsaariston rannoilta ihana katsella. Aamuruskon punaisessa hohteessa kuvastuvat kirkkaaseen jäähän härmäiset koivut ja kuuset. Jos silloin on sunnuntai, näet pyhäpukuisten nuorten miesten luistimilla kiitävän selän poikki, koetellen jäätä pitkillä piikkisauvoilla. Vähän päästä he survaisevat piikkinsä ohueen jääkuoreen, kääntyvät syrjään siinä, missä jää on heikkoa, ja rientävät eteenpäin, missä se on kestävää. Heidän jäljissään seuraavat reissä naiset ja lapset, ja viimeisenä tulevat vanhemmat miehet, jotka lykkäävät rekiä tahi luistelevat omin päin. Kaikilla on halu kirkkoon taas kuulemaan Jumalan sanaa pitkässä talvipimeydessä, kenties myös kuulemaan uutisia mannermaalta ja ystäviltä muista kalliosaarista. Matka kuluu iloisesti. Joskus eteen tulee leveä halkeama, jossa vihreä merivesi pulputen nousee ja laskee; ja silloin täytyy kaikkien tehdä kierros. Joskus kuuluu myös ukkosentapainen jylinä; jää halkeilee pitkiin railoihin. Mutta iloinen matkue pysähtyy hetkeksi ja jatkaa matkaansa etäisen, lumipeitteisen saaren tummaa rantaa kohti."
(Topelius Sakari, "Maamme-kirja", Werner Söderström Osakeyhtiön laakapaino, Porvoo 1951, s. 44)
Ensimmäiseksi Ahvenanmaalla suuntasin Suomen vanhimpaan keskiaikaiseen kivikirkkoon eli Jomalan kirkkoon, joka on rakennettu jo 1290-luvulla. Pieni pettymys oli se, että sitä ei oltu säilytetty kokonaan keskiaikaisena, vaan se oli muutettu ristikirkoksi purkamalla vanhaa pois. Siitä tietenkin johtui se, että tunnelma kirkossa ei ollut sellainen, kuin olisin Suomen vanhimmassa keskiaikaisessa kivikirkossa toivonut olevan. Olin hämmentynyt ja hieman pettynytkin.
Länsitornin kohdalla sisäpuolella oli alkuperäistä jäljellä ja kaarisosuus runkohuoneen ja tornin välissä oli hieno. Upeasävyiset kuvitukset! Kastemalja siinä tilassa toi siihen lisää keskiajan tuntua.
Olin lukenut myös jostain ihmispää-veistoksesta ja yritin epätoivoisesti etsiskellä sitä joka puolelta, mutta ihmettelin kun sellaista ei ollut. Oli pakko kysyä oppaalta, oliko sellaista edes olemassa. Ja olihan se, mutta se oli niin pieni, että oli mennyt kokonaan ohi minulta. Kaarien koristelistan päähän oli kaiverrettu ihmisen pää. Se ei ollut pystyasennossa, vaan jännästi vaakatasossa. Miksi se oli siinä? Toisella puolella kaarta oli myös ollut kalkkikiviveistos, vaikka nyt sen paikka kirkossa ammotti tyhjyyttään. Olisi mielenkiintoista jälleen tietää mikä sen merkitys oli ollut? Miksi se oli tehty ja mitä se tarkoitti? Välillä on pakko tyytyä siihen, että jotkus selitykset jäävät mysteereiksi. Veistos oli päälaeltaan aivan sileä, varmasti monien käsien koskettama ja hioma. Myös minun. Se oli suloinen.
Melkein kuin virnistys naamallaan se katseli maailmaa ja en voinut olla itsekään hymyilemättä. Aina joka kirkossa on omat pienet yksityiskohdat, jotka antavat merkityksensä juuri sille kirkolle, vaikka niissä ei paljoa keskiaikaisuutta olisikaan enää nähtävissä.

torstai 9. toukokuuta 2019
Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 66. Mynämäen kirkko
Vuonna 2011 minulla oli tilaisuus päästä näkemään Mynämäen kirkon kattomaalausten esille ottoa, kun kirkkoa silloin restauroitiin parhaillaan. Halusin selvittää, miten konservointi tapahtuu ja mitä konservaattori tuntee, kun kuvat alkavat tulla esille. Onko hän hurmiossa näkymästä niin kuin minä olisin. Jo puhelimessa sain vastauksen tähän, kun soitin konservaattori Tapio Hiltuselle sopiaksemme aikaa vierailulleni. Pitkän uran konkari sanoi: "Täällä minä työskentelen vaimon kanssa joka arkipäivä seitsemästä puoli neljään ja sinun kannattaa varautua siihen, että tämä on tosi pölyistä puuhaa." Hah! Se siitä hurmiotilasta, minkä romanttinen mieleni eteeni maalasi. Arkista työtähän se on, vaikka taideaarteista kyse onkin.
Jännittyneenä matkasin ystäväni kanssa Mynämäelle ja jälleen hämmästyin kirkon vaikuttavaa kokoa. Siinä huomasi kirkon suuren merkityksen keskiajalla, kun väkeä oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja silti tarvittiin noin valtava kirkko. Mynämäen kirkko oli varmasti näyttänyt aikalaisista jatkuvan suoraan taivaaseen asti. Se vaikutti minuunkin niin.
Tapio oli ovella vastassa ja kehotti laittamaan päälle suojaliivin sekä kypärän. Sitten lähdimme kohti rakennustelineitä, joita koko kirkkosali oli täynnä. Jännä oli huomata, että kirkossa oli silti se erityinen tunnelma, vaikka se oli riisuttuna ja täynnä telineitä, suojapapereita, työkaluja, ym. Se ikään kuin tiesi työn tarkoituksen ja odotti levollisin mielin työn valmistumista.
Hieman mahanpohjasta nipisti, kun huomasin, että edessä oli kiipeäminen kolmentoista metrin korkeuteen. Onneksi siellä ylhäällä oli levyt telineitten päällä, niin ei nähnyt alas.
Kalkkipölyä oli kaikkialla, mutta se oli luonnollista silloin kun suuri osa työstä oli maalauksia peittäneen kalkkilaastin poistamista. Tapio kertoi, kuinka se tapahtuu hitaasti pala palalta napauttamalla siihen tarkoitukseen tehdyllä hakulla. Työtä helpotti se, että Tapiolla oli käytössään yli sadan vuoden takaiset Nervanderin kuvaukset siitä, mitä maalauksia kattoholveissa pitäisi olla ja missä kohtaa. Nervander nimittäin kaivoi maalaukset esiin vuonna 1897, tallensi niiden tiedot ja peitti ne heti uudelleen. Osa maalauksista oli valitettavasti hävinnyt ajan saatossa, ilmeisesti huonon väriaineksen takia ja osa kuvista oli sen verran haaleita, että niitä ei tulla kunnolla näkemään alhaalta katsottaessa. Se oli sääli, koska erityisesti kasvokuvat olivat todella herkkiä ja koskettavia.
Tähän konservointiin kuului myös epäpuhtauksien puhdistaminen kuvista, mutta muuten maalaukset jätettiin koskematta eli ei esimerkiksi maalattu uudestaan noita haaleita ja heikkoja kohtia. Siksi minä saan olla onnellinen, kun pääsin näkemään maalaukset läheltä tuolta ylhäältä ja pystyin paneutumaan niiden yksityiskohtiin. Tunnekokemuksena se hiljensi. En voi sanoin selittää, mitä tämän maailman näkeminen ja kokeminen minulle merkitsi. Yli 500 vuotta sitten joku taiteilija oli maalannut näkemyksensä kattoholviin hieman erilaisilla telineillä seisten ja hieman erilaisissa olosuhteissa kuin minä tuona päivänä. Minusta kuvat olivat ihanan yksinkertaisia, herkkiä ja ehkä karujakin, juuri Suomeen ja Suomen oloihin sopivia. Tapion kertomuksia oli mukava kuunnella, koska hän oli nähnyt ja kokenut monta aikakautta ja monenlaisia töitä uransa aikana. Olen edelleen suunnattoman kiitollinen tästä unohtumattomasta kokemuksesta. Kiitos Tapio Hiltunen!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)