Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 47. Lohjan kirkko

Pitkä matka oli päästä Lohjalle, mutta kuinka antoisat maisemat bussireitin varrelle sattuikaan. Oli hyvä fiilis, kun saavuin Lohjan kirkolle. Kauhukseni huomasin, että tuolloin sunnuntaina siellä oli menossa konfirmaatio. Ei auttanut kuin odottaa ja toivoa, että ehdin kaiken tuon matkan jälkeen kirkkoon sisälle ennen kuin se suljetaan. Viikonloppu on aina riski vierailla kirkoissa, varsinkin kesäaikaan. Jos kirkko ei ole normaalikäytössä, niin siellä voi hyvinkin olla häät lauantaisin ja konfirmaatio sunnuntaisin. Mutta en luovuttanut, vaan kiertelin ihastelemassa kirkkoa ulkopuolelta ja katselin onnellisia rippilapsia vanhempineen. Vanha kirkko oli jälleen saanut todistaa yhden uuden sukupolven merkittävää tapahtumaa.

Lopulta rippikansa hävisi omiin juhliinsa ja minä pääsin sisälle kirkkoon. Täällä voi kokea jotain mystistä keskiaikaista tunnelmaa hyvin, sillä kirkko oli yllättävän pimeä ja ilman valoja siellä ei näkisi juuri mitään. Oli hämärä, pimeähkö tila, jonka täytti loistavat maalaukset joka puolella. Tuo hämäryys sai kuvat näyttämään paljon voimallisimmilta. Voin kuvitella, kuinka vahvoilta ja ehkä pelottaviltakin kuvat olivat näyttäneet keskiajalla, kun kynttilän liekit olivat luoneet lepattavia varjojaan kuvien päälle. Minusta tuntui kuin kuvat olisivat alkaneet elämään ja tunnelma oli huikea. Jos nyt olisi joku sammuttanut kaikki valot tuosta kirkosta, olisinko lumoutunut tunnelmasta vai juossut pelosta jäykkänä pakoon?

Kuinka hämmästyttävää on se, että kuvien maalaustavalla, pienillä yksityiskohdilla ja kuvien koolla on erilaiset vaikutukset minuun ja se vaikutus muuttuu vielä kirkon valaistuksesta ja yleistunnelmasta riippuen. Kirkot todella ovat kokonaisvaltaisia taideteoksia ja sitä ajattelutapaa ihailen ja arvostan suuresti. Lohjan kirkossa kuvat vaikuttivat voimakkaasti ehkä siksikin, että niitä ei oltu holveissa koskaan peitetty. Niitä on saanut katsella keskiajalta tähän päivään asti ja siksi niissä oli menneitten aikojen katseet ja tunteet mukana. Ällistyttävää!

Lohjan ja Hattulan kirkkojen maalaukset ovat saman työhuoneen mestareitten tekemiä, vaikka Hattulassa niitä oli hieman enemmän (180 kpl) kuin Lohjalla olevat 172. Kuvaohjelma koostui maailman luomisesta viimeiseen tuomioon ja kirkossa oli myös laajasti kuvattu Neitsyt Marian ihmetöitä. Tove Riska kuvailee mielenkiintoisesti yksityiskohtia Lohjan kirkko -kirjassa:

"Lohjan kirkon henkilöhahmoille on leimallista yksinkertainen vakavuus. Pyhimysten mekot ja viitat ovat vaatimattomia eivätkä lainkaan ajanmukaisia, kun taas kohtausten sivuhenkilöt ovat usein pukeutuneet muodikkaisiin asuihin. Varsinkin pyövelit ja narrit käyttävät kirjavia, ruumiinmyötäisiä vaatekappaleita merkkinä epäuskonnollisuudesta. Naimisissa olevilla naisilla on huntu tai jokin muu päähine, kun taas neidoilla - ja jopa naimisissa olevalla Marialla - on tyttömäisen vapaasti hulmuavat hiukset."
(Riska Tove, "Kirkon sisustus, maalauskoristelu ja irtaimisto, Lohjan kirkko", Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 1990, s. 160.)

Olin niin lumoutunut noista tunnelmista, että en meinannut huomata pohjoisseinällä olevaa alttaritaulua (valitettavasti kuva epäonnistui), jonka oli todennäköisesti maalannut Suomen ensimmäinen tunnettu naispuolinen taiteilija Margareta Capsia (1682-1759). Mahtavaa!

Sitten valoja alettiin sammuttaa ja minä ymmärsin poistua kirkosta ulos. Lohjan kirkosta kertovassa kirjassa, sivulla 22, on kuva kirkkosalista silloin, kun siellä ei ole penkkejä. Se kuva tuo minut lähemmäksi keskiaikaa, se oli niin oikea tunnelmaltaan. Olisipa edelleenkin niin, vaikka tiedän, että kirkossa ei kävisi kukaan tänä päivänä, jos ei pääsisi istumaan.