Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 46. Perniön kirkko

Tuli pieni kesäinen tauko, mutta nyt kirkkokertomukset jälleen jatkuvat. Perniön kirkolla oli huikeaa katsella, kun kirkon kattoa oltiin juuri korjaamassa ja siellä nuo työmiehet vain nojailivat kaiteeseen taivaan reunalla vailla mitään huolta ja pelkoa. Täytyi oikein nostaa hattua, sillä tuo oli kyllä rohkeutta vaativaa työtä. Kirkko oli samaa jyhkeää tyyliä kuin Sauvo, mutta olihan rakennusmestarikin ollut sama.

Sisältä katosta löytyi täälläkin tämän rakennusmestarin tunnusmerkki eli 40-jakoinen tähtiholvi, jopa kaksin kappalein ja kauniisti koristeltuina.

Jälleen yhdet ahdistuneet kasvot tuijottivat minua seinällä. Sanotaan kasvojen olevan maalarin omakuvan, mutta miksi ilme oli niin tympeä ja ahdistunut? Kirkon merkittävimmän maalauskokonaisuuden oli tehnyt Perniön mestari, joka oli yksi Taivassalon ryhmän maalareista, josta tulen kertomaan lisää Kalannin kirkon kohdalla.

Alttarin sivuilla lattialla oli hautalaatat muistona hautaamisesta kirkon lattian alle, joka lopetettiin Suomessa 1790-luvulla. Hautalaatat olivat kauniita kokonaisuuksia metallisine nostorenkaineen ja hakattuine kirjoituksineen. Ei ihme, että monessa kirkossa ne oli nostettu maasta seiniin nojaamaan, jotta loputtomat ihmisjalat eivät kuluttaisi niitä tasaisiksi ja hävittäisi siten osaa historiastamme. Täällä laatat olivat turvassa, koska niitä ei oltu sijoitettu keskelle kulkuväylää ja näin sain onnekseni nähdä ne oikeilla paikoillaan.