Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 88. Keminmaan kirkko

Kaikki matkaväsymys haihtui, kun näin edessäni suloisen Keminmaan kirkon kiviaitoineen ja nurmineen. Näky oli kerrassaan hurmaava! Se oli kokonaisuus ympäröivine kukkaniittyineen vailla vertaa. Ehdottomasti matkan arvoinen! Olin onnesta sekaisin ja vain nautiskelin siellä käyskentelystä.

Kirkko näytti niin pieneltä ja suloiselta, mutta sisällä huomasi, ettei se niin pieni ollutkaan. Kirkko oli hienosti säilynyt ja tunnelma oli aivan toinen kuin Alatorniossa. Lautakatto oli täynnä maalauksia ja muutamista värialueista huomasi, että ne todella olivat olleet värikkäitä joskus. Opas sanoi hyvin, että katto oli "köyhän miehen Raamattu". Tärkeimmät tapahtumat oli siihen kuvattu muiden tutkisteltavaksi. Lattia narisi viehättävästi ja auringonvalo teki kauniita varjoja ikkunapieliin. Alttarilla oli 1700-luvun Raamattu auki ja sen päälle olivat kuivuneet kukat pudottaneet lehtiään. Aika oli pysähtynyt.

Lisää ihmisiä tuli kirkkoon ja ensimmäiseksi he kysyivät, että täälläkö se muumio on? Kyllä! Kirkossa oli todella erikoinen nähtävyys. Alttarin vieressä lattialuukkujen alla oli lasikattoinen hauta-arkku, jonne muumio oli sijoitettu. Se oli kuulemma 1700-luvulla elänyt kirkoherra Nicolaus Rungius. Pieni, kurttuinen mies. Muumio. Enpä olisi uskonut Suomessa törmääväni moiseen nähtävyyteen tavallisessa kirkossa. Ihanaa, kun edessä oli aina mitä hämmästyttävimpiä yllätyksiä.