Sata tarinaa keskiaikaisista kivikirkoistamme: 64. Hollolan kirkko

Hollolan kirkko on kolmanneksi suurin näistä kivikirkoista ja sen kyllä huomasi. Mahtavan kokoinen! Kirkon päädyt ulkopuolelta olivat todella hienot koristelultaan ja lisäsivät vain tuon kirkon mahtavuutta. Ja mitkä ovet! Ulko-ovi oli kerta kaikkiaan upea. Siinä oli kaiverruskuvioita, jotka olivat hieman kelttivaikutteisia ja tosi mahtavat taontaosat. Kokonaisuus oli henkeäsalpaava! Oli ihana antaa käteni seurata tuota kaiverruskuviota ja jälleen tunsin tuon tuntoaistin mahtavan voiman, kun aika katosi ja olin aivan jossain muualla. Sydämeni pakahtui tuosta tunteesta ja en millään olisi malttanut palata takaisin todellisuuteen.

Tuo asehuone pysäytti muutenkin. Se oli kuin esiaste kirkkosalista: korkea tila maalauksineen, puuveistoksineen ja noine upeine ovineen. Niin, niitä oli kaksi! Kun yhdestä ovesta selvisin, edessä oli toinen, jossa oli kyllä upeimmat taontakoristeet mitä olin nähnyt. Opas kertoi niiden esittävän Hubertuksen metsästysretkeä. Tarinan mukaan Kristus ilmestyi Hubertukselle uroshirven hahmossa ja tämä näky sai hänet kääntymään kristinuskoon. Koko asehuone oli loistava. Siksi kirkkoon sisälle astuminen jännitti mukavasti.

Ja kyllä, toiveeni toteutui ja jälleen eteeni avautui taivas. Kirkon kaksilaivaisuus teki siitä mielenkiintoisen seurata. Tiiliset pilarit keskellä käytävää johdattivat katsetta, osin siksikin, että niihin oli sijoitettu pyhimyspatsaita. Ja niitä riitti, aina lehterin reunoille asti.

 

Sitten huomasin jälleen oven, joka nyt vei sakaristoon. Siinäkin oli mitä upein kuvio. Sain kuulla oppaalta sen olevan ikivanha uskonnollinen suojamerkki, koska sakaristossa oli tietenkin säilytetty leipää ja viiniä. Mahtavinta oli, että näitä kirkkoja kiertäessäni opin koko ajan uutta. Pala palalta aloin hahmottamaan, millaisena kirkot olivat näyttäytyneet keskiajalla.

Kun sain katseeni irti tuosta ovesta, huomasin holvimaalaukset. Niissä oli paljon yksityiskohtia ja erityisesti huomasin kasvohahmot köynnösten lomasta. Yksi oli Kristus ja se oli helppo tunnistaa. Yksi oli ehkä piru sarvet päässä, mutta minusta se näytti aivan Mauri Kunnaksen piirtämältä hahmolta. Sitten oli niitä muita tyyppejä, pari aika veijarinkin näköistä. Ehkä ne olivat jälleen noita rakentajien omakuvia. Mysteeri naamojen kohdalla vain jatkui. Ruodemaalaukset olivat hauskasti erilaiset kuvioiltaan kuin mitä olin aikaisemmin nähnyt ja niiden alkupisteissä eli kannattimissa oli myös mielenkiintoisia irvisteleviä naamoja. Yksinkertaista ja ajatuksia herättäviä.

Mutta barokkiaika oli tuonut tuohonkin kirkkoon hieman myös koristeellisempaa tyyliä, sillä alttarilaitteen loistokas veistoskoristelu oli samaisen Mathias Reimanin, josta kerroin jo Paraisten kirkon kohdalla. Ristiinnaulittuaiheinen maalaus oli puolestaan tuntemattoman tekijän, joka oli luultavasti käyttänyt saksalaisen Christoph Schwarzin (1545-1592) maalausta esikuvana. Schwarz oli matkustellut jopa Italiassa ja perehtynyt erityisesti venetsialaiseen täysrenessanssin maalaustaiteeseen.